Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Patria siirtää nykyisin Pirkkalassa yksimoottorisella DA40-kalustolla toteutettavan alkeislentokoulutuksen osuuden Espanjan Cordobaan. Pirkkalaan jää siviiliohjaajiakoulutuksen teoria- ja simulaattorikoulutus sekä DA42-koneella annettava monimoottori- ja mittarilentokoulutus. Suunnitelmien mukaan Patrian koulutustoimintaa ja muuta huoltotoimintaa Pirkkalassa tullaan jatkossa kasvattamaan.
-Muutoksen tarkoituksena on turvata suunnitellun ammattilentäjäkoulutuksen kasvun edellytykset tulevaisuudessa. Keskeinen muutosta puoltanut tekijä on Espanjan lentosää, joka mahdollistaa tehokkaan alkeiskoulutuksen toteuttamisen läpi vuoden sekä lentokaluston käyttöasteen merkittävän kasvattamisen. Tavoitteenamme on nostaa koulutuskapasiteettia nykyisellä koulutuskalustollamme ja valmistautua myös kasvuun lisääntyvien kansainvälisten lentoyhtiöasiakkuuksien myötä”, kertoo lentokoulutuksesta vastaava johtaja Jyrki Myyryläinen.
Lentotoiminta Cordobassa aloitetaan tulevan kesän aikana. Ensimmäisenä Espanjassa lentokoulutuksen aloittaa parhaillaan ohjaajavalintavaiheessa oleva Norran kurssi. Siirrettävä koulutus on jatkossakin osa Patria Pilot Training Oy:n toimintaa, joka toteutetaan liikenne- ja viestintävirasto Traficomin valvonnassa. Lentokaluston huolto Espanjassa on suunniteltu hankittavan paikalliselta toimijalta.
Kirjoittaja: Kaisu Lämsä
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.