Uutiset

Tampereella lapsiin kohdistuneita seksuaalitekoja tutkitaan raiskauksen yrityksenä ja raiskauksena

Tampereella lapsiin kohdistuneita seksuaalitekoja tutkitaan raiskauksen yrityksenä ja raiskauksena

Sisä-Suomen poliisi jatkaa tiistaina 2.4.2019 tapahtuneiden epäiltyjen seksuaalirikosten tutkintaa. Rikosnimikkeinä on tällä hetkellä Kalkun epäillyssä rikoksessa raiskauksen yritys, ja Tesoman epäillyssä rikoksessa raiskaus.

Poliisi on kuullut uhreja ja kuulemisia on tarkoitus jatkaa edelleen. Asioiden tutkinnan yhteydessä ei ole otettu ketään kiinni. Tähän mennessä ilmi tulleiden seikkojen perusteella poliisilla ei ole syytä epäillä, että tapahtumat liittyisivät toisiinsa tai että alueella liikkuvien lasten tai aikuisten olisi syytä ryhtyä erityisiin toimiin esimerkiksi lasten koulumatkojen järjestämisen osalta.

Poliisi ei tiedota asiasta tutkinnan tässä vaiheessa enempää.Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran maanantaina 8.4. kello 10.

Poliisi tiedotti eilen keskiviikkona 3.4.2019, että Sisä-Suomen poliisilaitos tutkii kahta erillistä tiistaina 2.4.2019 tapahtunutta epäiltyä lapsiin kohdistunutta seksuaalitekoa. Ensimmäisen teon epäillään tapahtuneen aamulla noin klo 07:40 Kalkussa ja toisen teon noin klo 15:30 Tesomalla. Molemmissa tapauksissa kohteena on ollut alakouluikäinen tyttö.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>