Eduskuntavaalien mielipiteet

Jocka Träskbäck: Pirkanmaan osuus liikennerahoista mitätön

today8.4.2019

share close

Autoilijoilta kerätään vuosittain 8,3 miljardia euroa, josta alle miljardi ohjautuu tieverkoston perusparannukseen. Ruotsissa panostus on peräti 2,5-kertainen. Suomi on pitkien välimatkojen maa ja Pirkanmaa pitkien välimatkojen maakunta. Yhteiskuntamme tarvitsee hyväkuntoista tieverkkoa, koska ilman sitä maa pysähtyy. Meillä ei ole varaa päästää tieverkkoa rapistumaan, mutta niin on kuitenkin nyt käynyt. Korjausvelka on paisunut jo yli 2,5 miljardiin, kun tieverkko on päästetty retuperälle.

Suomen liikenteen solmukohta Pirkanmaa on tuottanut vuodesta 2000 lähtien kahdeksan prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta, mutta samaan aikaan maakunta on saanut liikennerahoista mitättömät kaksi prosenttia. Panostus ei ole missään suhteessa maakunnan kokoon, sijaintiin ja liikenteelliseen merkitykseen. Panostus Pirkanmaalle tarkoittaa panostusta puolen Suomen liikenneyhteyksiin, koska kauttamme kulkee liikenne niin Vaasaan ja Seinäjoelle kuin Kokkolaan, Jyväskylään ja Ouluun saakka. Tätä taustaa vasten maakunnan edunvalvonta on jäänyt eduskunnassa puolitiehen.

Kansanedustajan tärkein tehtävä on ajaa suomalaisten yhteisiä asioita, mutta samalla tulisi pitää mielessä myös oman alueen äänestäjät. Siltarumpupolitiikka on mennyttä aikaa, mutta oman maakunnan asioita ei saisi jättää huomiotta. Pirkanmaan osuus liikenneinvestoinneista täytyy seuraavassa eduskunnassa saada vastaamaan maakunnan osuutta bruttokansantuotteesta. Pirkanmaalle kuuluu kokonsa mukainen osuus liikenteen investoinneista.

Pääradan kehittäminen on valtakunnan tärkein liikennehanke, mutta yhtä lailla tieinvestoinnit ovat olennainen osa maakunnan kehitystä. Pirkanmaalla ysitien perusparannus nelikaistaiseksi on ykköshanke, mutta myös kolmostien parannus on tärkeä hanke. Suunnitelmat ovat jo valmiina, mutta rahat puuttuvat. Kahdesta prosentista ei ole riittänyt jaettavaa.

Jocka Träskbäck
eduskuntavaaliehdokas (kok.)

Kirjoittaja: Lukijalta

Rate it

Katso myös nämä

Eduskuntavaalit 2023

Kansanedustajaehdokas Katri Virkkunen: Suomirata on Tampereen kaupunkiseudun parhaaksi

Tampereen kaupunkiseutu on kehittynyt viime vuosina nopeassa tahdissa. Pirkanmaan vetovoimaan ja tavoitettavuuteen panostamalla kehitys ei ole hiipumassa tulevaisuudessa. Tampere ja naapurikunnat ovat olleet vuodesta toiseen Suomen houkuttelevimpien kuntien ja kaupunkien kärkisijoilla. Uusien yritysten ja asukkaiden lisäksi Tampereen seutu vetää puoleensa myös matkailijoita aiempaa enemmän. Seudun positiivinen kehitys on turvattava myös […]

today10.2.2023


RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%