Eduskuntavaalien mielipiteet

Harri Aalto: Raiskauksista aina ehdoton tuomio

today9.4.2019

share close

Suomalaisessa rikosoikeudessa raiskauksesta annetaan liian lieviä tuomioita, useasti jopa ehdollisia tuomioita vedoton hyvinkin epämääräisiin lieventäviin asioihin, esimerkiksi uhrin pukeutumistyyliin tai onko uhri joskus ohi mennen nähnyt raiskaajan tai onko raiskaajalla opinnot kesken ja niin edelleen. Suomessa käsitellään raiskauksia liikaa raiskaajan näkökulmasta, ja uhria eli raiskattua syyllistetään ja kyseenalaistetaan kuulusteluissa, jopa täysin selvissä tapauksissa.

Kukaan ei voi oikeasti kuvitella sitä tuskaa ja itsehäpeää, jota raiskattu ihminen kokeen raiskauksen jälkeen. Raiskaus voi tuhota henkilön koko tulevaisuuden ja alistaa hänet pelkotiloihin koko loppuelämäksi. On niin helppoa vähätellä raiskauksen vaikutusta uhrin henkiseen tasapainoon, vaikka asia on kiistattomasti jo moneen kertaan todistettu.

Minusta raiskauksessa ei milloinkaan ole olemassa mitään lieventäviä asianhaaroja. Raiskaus on aina epäinhimillinen rikos toisen ihmisen oman vartalon määräämisoikeutta kohtaan. Kun nainen sanoo ”ei”, niin se tarkoittaa aina todellakin ”ei”, ollaan sitten seurusteluvaiheessa, avio-/avoliitossa tai sitten vasta tavattu illanvieton yhteydessä.

Alkoholin piikkiin ei voi raiskaamista laittaa, se on aina huono veruke ilman totuudellista pohjaa. Jos ihmiset arvostaisivat toisiaan aidosti, niin raiskauksia ei koskaan tapahtuisikaan. Mutta kuten tiedetään ihminen voi olla toiselle ihmiselle raakalaismaisen julma, kun hän omia tarpeitaan tyydyttää rikollisella tavalla.

Suomessa ovat raiskaukset viime vuosien kuluessa lisääntyneet, jopa joukkoraiskaukset. Kiistattomasti on voitu todistaa, että lisääntynyt ns. turvapaikkaryntäys ja monikansallinen kulttuurivirtaus ovat myös lisänneet raiskaustapahtumia. Naisten ja tyttöjen turvallisuustaso on heikentynyt Suomessa huomattavasti esimerkkinä Oulun ikävät tapaukset.

Minusta jokainen raiskaus on anteeksiantamaton rikos ihmisyyttä vastaan, minkä pitäisi myös ilmetä suomalaisessa lainsäädännössä ehdottomina tuomioina, ilman pelleilyä lieventävistä asiakohdista, joita ei kutenkaan oikeasti ole olemassa.

Harri Aalto

kansanedustajaehdokas, Tähtiliike

Kirjoittaja: Lukijalta

Rate it

Katso myös nämä

Eduskuntavaalit 2023

Kansanedustajaehdokas Katri Virkkunen: Suomirata on Tampereen kaupunkiseudun parhaaksi

Tampereen kaupunkiseutu on kehittynyt viime vuosina nopeassa tahdissa. Pirkanmaan vetovoimaan ja tavoitettavuuteen panostamalla kehitys ei ole hiipumassa tulevaisuudessa. Tampere ja naapurikunnat ovat olleet vuodesta toiseen Suomen houkuttelevimpien kuntien ja kaupunkien kärkisijoilla. Uusien yritysten ja asukkaiden lisäksi Tampereen seutu vetää puoleensa myös matkailijoita aiempaa enemmän. Seudun positiivinen kehitys on turvattava myös […]

today10.2.2023


RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%