Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Satamakadun ja Hämeenpuiston risteyksessä sattui keskiviikkoiltana puoli kymmenen aikaan kolari, minkä jälkeen kolaroinut auto poistui paikalta. Henkilöauto oli ajanut Hämeenpuistoa pohjoiseen ja vihreällä valolla ylittänyt Satamakadun risteystä. Samaan aikaan oikealta Satamakatua oli tullut toinen henkilöauto ilmeisesti päin punaista valoa. Satamakadulta tullut auto oli osunut toisen auton oikeaan takarenkaaseen ja poistunut välittömästi paikalta. Kukaan ei loukkaantunut kolarissa.
Noin puoli tuntia tapahtuneen jälkeen poliisipartio havaitsi kolaripaikalta poistuneen ajoneuvon Härmälässä Nuolialantiellä sijaitsevan marketin pihassa. Poliisipartio näytti ajoneuvolle pysäytysvaloa, mutta ajoneuvo lähti pakenemaan.
Auto kiihdytti voimakkaasti Talvitielle ja Nuolialantien risteyksen yli päin punaista liikennevaloa. Pakeneva ajoneuvo jatkoi matkaansa Sarankulmaan Nuutisarankadulle ja sieltä edelleen Pyhäjärventien ja Lempääläntien kautta Vuoreksenkadulle asti. Lähes koko pakomatkan ajan pakenevan auton kuljettaja käytti huomattavaa ylinopeutta ja teki vaarallisia ohituksia vastaantulevien kaistaa käyttäen. Vuoreksenkadulla autossa olleet lähtivät juosten karkuun.
Poliisi sai koko neljän hengen porukan kuitenkin pian kiinni. Poliisi tutkii tapahtunutta mm. törkeänä rattijuopumuksena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Kirjoittaja: Valtteri Kujansuu
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.