Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein on jakanut listan automaattisista kameratolpista, jotka ovat varmuudella päällä pääsiäisen aikaan. Tolppia on sijoitettu muun muassa Tampereen Linnainmaalle, Ikaalisiin ja Lammille.
Pasterstein kertoo, että julkaistun listan lisäksi on vielä noin 80 muuta liikenneturvallisuustolppaa, joissa kamera on päällä pääsiäisen aikaan.
Pastersteinin mukaan perinteisen liikennevalvonnan lisäksi liikenneturvallisuustolpat valvovat ja rauhoittavat pääsiäisliikennettä. Automaattisen nopeusvalvonnan lisäksi poliisi valvoo nopeuksia autoilla, joihin on kytketty kamerat. Poliisi valvoo pääsiäisliikenteessä erityisesti nopeuksia ja ajotapoja. Erityisesti valvotaan tienjaksoja, joilla liikennemäärät ovat suuria ja joilla on esiintynyt onnettomuuksia.
TM Finlandin tieliikennekeskus arvioi, että pääsiäisen menoliikenne on vilkkaimmillaan kiirastorstaina 18.4. kello 13–19. Liikennettä on varsin runsaasti myös pitkäperjantaina kello 9–14 välisenä aikana, pohjoisessa vielä myöhemminkin.
Kirjoittaja: Kaisu Lämsä
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.