Uutiset

Satu Hassi Pirkanmaan kansanedustajien puheenjohtajaksi

Satu Hassi Pirkanmaan kansanedustajien puheenjohtajaksi

Pirkanmaan kansanedustajien uusi neuvottelukunta kokoontui  maanantaina 29.4. Pirkanmaan liitossa. Kokouksessaan neuvottelukunta hyväksyi toimintansa säännöt ja järjestäytyi vuodelle 2019. Puheenjohtajuus alkaa Pirkanmaan vaalipiirin neljänneksi suurimmasta puolueryhmästä ja vaihtuu vuosittain seuraavalle suuremmalle ryhmittymälle.

Kuluvan vuoden puheenjohtajaksi valittiin Satu Hassi (vihr.), ja varapuheenjohtajaksi Marko Asell (sd.). Muiksi jäseniksi työvaliokuntaan valittiin Anna-Kaisa Ikonen (kok.), Sami Savio (ps.), Jouni Ovaska (kesk.), Anna Kontula (vas.) ja Sari Tanus (kd.).

Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunnan tehtävänä on maakunnan edunvalvonta yhteistyössä maakunnan muiden edunvalvontatoimijoiden kanssa ja sitä kautta maakunnan painoarvon lisääminen valtakunnallisessa päätöksenteossa.

Pirkanmaan liitto hoitaa kansanedustajien neuvottelukunnan käytännön toimintaa järjestämällä kokouksia, muita kokoontumisia ja vierailuja. Neuvottelukuntaa varten liitto valmistaa myös ajankohtaismateriaalia ja hoitaa neuvottelukunnan sihteerin tehtävät. Neuvottelukunnan uutena sihteerinä toimii kehityspäällikkö Marko Koskinen.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Lue lisää aiheesta:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>