Uutiset

3000 partiolaista osallistuu partioparaatiin sunnuntaina Tampereella

today2.5.2019

share close

Kuva: Otto Virtanen[/caption]

Hämeen Partiopiiri ry:n vuotuinen partioparaati järjestetään tulevana sunnuntaina Tampereella. Partioparaatin poikkeuksellinen reitti aiheuttaa muutoksia Tampereen ydinkeskustan liikenteeseen n. klo 12.30-13.15 välillä.

Tapahtumaan osallistuu 3000 partiolaista joka puolelta Hämeen Partiopiiriä, Jokioisilta Jämsään ja Iitistä Kuruun. Tampereella tapahtumalla on pitkät perinteet ja tapahtuma kerääkin paljon katsojia katujen varsille.

Kaikille avoin juhlatilaisuus alkaa Tampereen Keskustorilla klo 11.45. Juhlatilaisuus kestää n. klo 12.15 asti. Paraati lähtee liikkeelle Keskustorilta klo 12.30 edeten reittiä: Keskustori – Puutarhakatu – Hämeenpuiston puistokäytävä – Näsinlinnankatu (tienreuna) – Paasikivenkatu (tienreuna – Laiturikatu – Särkänniemi. Puutarhakatu on suljettuna kokonaan paraatin käyttämällä reitillä ajoneuvoliikenteeltä klo 12.30-13.15.

Paraatin ohimarssi tapahtuu Kuninkaankadun ja Puutarhakadun risteyksessä, jossa ohimarssia säestää Partiolippukunta Tampereen Kotkien puhallinorkesteri. Paraati päättyy Hämeenpuiston pohjoispäätyyn, josta partiolaiset jatkavat kävellen matkaa Särkänniemeen, missä jaetaan marssikisan palkinnot klo 14.30.

Poliisi on ohjaamassa liikennettä ja sulkemassa autoteitä reitin varrella paraatin edetessä. Lisäksi paraatin ajan julkinen liikenne on ohjattu kulkemaan poikkeusreiteille sen ajan kuin partiolaiset ovat Puutarhakadulla. Kadunylitykset Aleksis Kivenkadulla, Hämeenpuistossa sekä Näsilinnankadulla aiheuttavat katkoksia liikenteen etenemiseen.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%