Eduskuntavaalit 2019

Satosta ja Saviota kiukuttaa eduskuntavaalien tuloksen mitätöinti, Ovaska ja Nurminen sanovat sinipunan kaatuneen omaan mahdottomuuteensa

today9.5.2019

Background
share close
Kansanedustaja Arto Satonen muistuttaa, että kokoomus voi palvella isänmaata myös oppositiosta käsin. (Kuva: Matti Pulkkinen)
Kansanedustaja Arto Satonen muistuttaa, että kokoomus voi palvella isänmaata myös oppositiosta käsin. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Perussuomalaisten pirkanmaalainen ääniharava Sami Savio ja kokoomuksen konkarikansanedustaja Arto Satonen ovat näreissään SDP:n Antti Rinteelle, joka on viitannut kintaallaan huhtikuisten eduskuntavaalien tulokselle. Savion ja Satosen mielestä hallitustunnustelijan koalitiossa (SDP, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP) ei toteudu äänestäjien tahto. Keskustan ensikertalainen parlamentaarikko Jouni Ovaska puolestaan näkee pakkien tulleen ruiskukkapuolueelle sen jääräpäisyyden takia. Entinen puoluesihteeri vakuuttaa, etteivät demarit vie neliapilapuoluetta kuin litran mittaa.

Eduskuntapuolueiden edustajat ovat nukkuneet yön yli.

Hallitustunnustelija Antti Rinteen päätös jatkaa hallitusneuvotteluja keskustalaisten, vihreiden, vasemmistoliittolaisten ja rkp-läisten kanssa vihastuttaa ja ihastuttaa.

Perussuomalaisten huhtivaalien Pirkanmaan vaalipiirin ääniharava ja toisen kauden kansanedustaja Sami Savio sanoo, ettei nyt ennätyksellisen tiukkaa vaalitulosta maltettu kunnioittaa. Hänen mielestään hallitustunnustelujen lopputulos vaikuttaa jopa etukäteen sovitulta.

– Vihervasemmiston ja keskustan muodostama hallitus ei ole vaalituloksen perusteella lainkaan todennäköinen lopputulos. Jopa historiallisen suuren rökäletappion kärsineen keskustan puheenjohtaja katsoi aiemmin äänestäjien osoittaneen puolueelle suunnan oppositioon.

– Jostain syystä nämä ajatukset muuttuivat lyhyessä ajassa, Savio aprikoi.

Kokoomuksen konkarikansanedustaja Arto Satonen on kummissaan.

– Hallituskaavailussa on keskenään varsin yhtenäinen vihervasemmisto, jota täydentää lähes aina hallitukseen osallistuva RKP. Yllättävää on vain se, että keskusta lähtee tällaisen vihervasemmistohallituksen takuumieheksi. Keskustalaisten ratkaisu on erikoinen, koska uuden hallituksen tavoitteena on nimenomaan muuttaa edellisen keskustajohtoisen hallituksen linjauksia, Satonen ihmettelee.

Keskustan ensikertalainen kansanedustaja puolueen entinen puoluesihteeri Jouni Ovaska muistuttaa sinipunahallituksen kaatuneen omaan mahdottomuuteensa ja kokoomuksen ehdottomuuksiin.

– Uskon, että punamullan varaan koottavan hallituksen toimilla on mahdollista rakentaa Suomea, joka pitää huolta heikommista ja uskoo yrittäjyyteen, Ovaska luottaa.

– Tällä hallituspohjalla on mahdollista ajaa voimakkaasti läpi meille pirkanmaalaisille tärkeitä hankkeita, kuten valtatie kolmen ja yhdeksän sekä pääradan kehittämistä, hän lisää.

Toisen kauden kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd.) on tutustunut eri puolueiden hallitustunnustelija Antti Rinteelle jättämiin vastauksiin.

– Vastauksien perusteella näyttää siltä, että parhaat edellytykset enemmistöhallituksen muodostamiselle on Rinteen kokoamalla pohjalla, hän päättelee.

Nurmisen mukaan uudella punamullalla on mahdollisuus luoda Suomelle uusi suunta, mikä tarkoittaa hyvästejä eriarvoistavalle ja kovalle politiikalle.

– Tarvitsemme aikaisempaa inhimillisemmän ja oikeudenmukaisemman vaihtoehdon, hän tarkentaa.

– Perussuomalaisten ja kokoomuksen harjoittama oikeistolainen talous- ja työllisyyspolitiikka on erittäin kaukana tavoitteistamme, joten emme voineet löytää ratkaisua. Yhteistyö olisi tarkoittanut sitä, että olisimme joutuneet luultavasti perääntymään pienituloisten ostovoiman vahvistamisesta tai aktiivimallin perumisesta. Nämä eivät tietenkään olisi olleet mahdollisia meille, Nurminen jyrisee.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio sanoo puolueensa olleen valmis hallitusvastuuseen. (Kuva: Matti Pulkkinen)
Perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio sanoo puolueensa olleen valmis hallitusvastuuseen. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Toiseksi ja kolmanneksi suurimmat puolueet rannalle

Perussuomalaisten Sami Savio ja kokoomuksen Arto Satonen ovat pahoillaan siitä, ettei hallitustunnustelija Antti Rinne kunnioita huhtivaalien tulosta.

– On täysin poikkeuksellista, että sekä eduskunnan toiseksi että kolmanneksi suurin puolue sysätään syrjään hallitustunnustelujen päätyttyä. Olisi ollut kansanvallan toteutumisen kannalta hyvin tärkeää, että hallitusta olisi ainakin yritetty muodostaa kahden tai kolmen suurimman puolueen muodostamalle perustalle. Suuren vaalitappion kärsineet puolueet ovat yleensä siirtyneet vapaaehtoisesti oppositioon. Tällä kertaa nämä hyväksi todetut periaatteet kuitenkin hylättiin, Savio harmittelee.

Samoilla linjoilla on Arto Satonen.

– Vaalien toiseksi suurin puolue eli perussuomalaiset ja kolmanneksi suurin puolue kokoomus jätettiin kylmästi pois hallituksesta. On toki myös kovin erikoista, että vaalien ylivoimaisesti suurin häviäjä, neljänneksi pudonnut keskusta on edelleen mukana hallituksessa, kokoomusparlamentaarikko jyrisee.

Keskustan Jouni Ovaska korostaa, jos hallitus syntyy kaavaillulta pohjalta, sillä on selvä eduskunnan enemmistö takanaan.

SDP:n Ilmari Nurminen on puolestaan sitä mieltä, että hallituksen kokoamisessa toteutuu vaalien tulos.

– SDP, vasemmistoliitto ja vihreät vahvistivat kannatustaan, hän perustelee.

– Toisaalta keskustaa rokotettiin liian oikeistolaisesta ja kovasta leikkauspolitiikasta, Nurminen lisää.

Keskustan kansanedustaja Jouni Ovaska (oik.) sanoo kokoomuksen itsensä olevan syypää siihen, ettei puolue ole nyt hallituskeskusteluissa. (Kuva: Akaan Seudun arkisto)
Keskustan kansanedustaja Jouni Ovaska (oik.) sanoo kokoomuksen itsensä olevan syypää siihen, ettei puolue ole nyt hallituskeskusteluissa. (Kuva: Akaan Seudun arkisto)

Perussuomalaiset olivat valmiita hallitukseen

Sami Savion mukaan perussuomalaiset olivat valmiita hallitusvastuuseen.

– Olisimme olleet valmiita kantamaan hallitusvastuuta. Olisimme halunneet edistää äänestäjillemme tärkeimpiä asioita hallituksesta käsin vaaleissa saamamme suuren äänimäärän turvin. Jatkamme kuitenkin johdonmukaisella linjallamme riippumatta siitä, olemmeko hallituksessa vai oppositiossa. Hallituksessa vaikutusmahdollisuudet olisivat suuremmat, mutta oppositiollakin on oma tärkeä roolinsa erilaisten vaihtoehtojen nostamisessa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon, Savio teroittaa.

Arto Satonen muistuttaa, että puolue voi palvella isänmaata myös oppositiosta käsin.

– Kokoomus tuo rakentavasti esille omia vaihtoehtojaan hallituksen politiikalle. Oppositiossa kokoomus voi entisestään kirkastaa omaa viestiään ja tuoda meidän tavoitteitamme selkeämmin äänestäjien tietoon, hän sanoo.

Jouni Ovaska on luottavainen synnytettävään hallituskoalitioon.

– Jos hallitus esitellyltä pohjalta syntyy, keskustan tehtävänä on puolustaa ennen kaikkea suomalaista pienyrittäjää, kilpailukykyä ja osaamista, keskustapäättäjä painottaa. Ovaskan mukaan keskustalle hallitusvastuu merkitsee myös ruoantuotannon ja erilaisten alueiden vahvaa puolustamista.

– Ennen kaikkea maaseudun palveluista huolehtimista, hän mainitsee.

Ilmari Nurminen tähdentää pääministeripuolueen aseman olevan Suomessa merkittävä.

– Se merkitsee sitä, että ihmiset halusivat muutosta nykymenoon. SDP tarjoaa oikeudenmukaista, vakaata ja reilua politiikkaa. Olen kiitollinen, että luottamuksemme on vahvistanut kansalaisten keskuudessa. Sitä luottamusta on edelleen vahvistettava. Se onnistuu vain tekemällä oikeudenmukaista politiikkaa, hän täsmentää.

SDP:n kansanedustaja Ilmari Nurminen on lukenut puolueiden antamat vastaukset hallitustunnustelija Antti Rinteelle. Nurmisen mukaan Rinteen valinnat ovat osuneet oikeisiin puolueisiin. (Kuva: Akaan Seudun arkisto)
SDP:n kansanedustaja Ilmari Nurminen on lukenut puolueiden antamat vastaukset hallitustunnustelija Antti Rinteelle. Nurmisen mukaan Rinteen valinnat ovat osuneet oikeisiin puolueisiin. (Kuva: Akaan Seudun arkisto)

Jännittävä kausi edessä

Alkamassa olevasta eduskuntakaudesta odotetaan poikkeuksellisen mielenkiintoista.

– Eduskuntakaudesta tulee varmasti erittäin jännittävä ja yllättäväkin. Neljässä vuodessa ehtii tapahtua hyvin paljon. Myös monella kansalaisella on suuria odotuksia uutta hallitusta kohtaan. Tuleva hallitusohjelma kertoo hallituksen päämääristä ja erityisesti hallituksen keinoista tavoitteiden saavuttamiseen. Odotan suurella mielenkiinnolla hallitusohjelman julkistamista, Sami Savio kertoo.

Arto Satonen odottaa, että keskustelu hallituksen ja opposition välillä olisi rakentavaa.

– Ei repivää, hän vartoaa.

– Uskon myös, että pirkanmaalaisten kansanedustajien yhteistyö yli puoluerajojen on hyvää myös tällä vaalikaudella. Se on tärkeää Pirkanmaan edunvalvonnan kannalta, Satonen evästää.

Jouni Ovaska sanoo suoraan, ettei alkanut kausi tule olemaan helppo.

– Vaikeuskertoimesta kertoo jo virinnyt keskustelu istumapaikoista. Se oli täysin perussuomalaisten vaalitaktiikkaa, hän huokaa.

Ilmari Nurminen pitää viime eduskuntakautta repivänä.

– Toivon, että tällä kaudella olisi viimekertaista enemmän yhteistyötä ja oikeudenmukaisuutta.

Kirjoittaja: Matti Pulkkinen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%