Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Tampereen Koivistonkylään alkaa nousta vuoden 2019 aikana Ilokkaanpuiston asuinalue, joka saa energiansa taloyhtiöitä varten Tampereen Teiskoon rakennettavasta aurinkosähkövoimalasta. Kyseessä on ainutlaatuinen, energian etätuotantoon perustuva konsepti, joka on uutta sekä Suomessa että koko Euroopassa. Konseptissa taloyhtiöt omistavat uusiutuvaa energiaa taloyhtiöille tuottavan aurinkosähkövoimalan.
Koivistonkylän uudelle asuinalueelle on suunniteltu yhteensä kuusi kerrostaloa. Ensimmäisen yhtiön, Asunto Oy Tampereen Auringonsäteen kahden talon rakentamisen arvioidaan käynnistyvän vuoden 2019 aikana.
Taloja varten rakennettavan aurinkosähkövoimalan rakennustyöt on tarkoitus käynnistyä kevään 2020 aikana. Teiskoon tulevan voimalan kokoa laajennetaan sitä mukaa, kun uusia taloja Koivistonkylän Ilokkaanpuistoon rakentuu. Voimalaitos on erittäin modulaarinen eli sen kokoa voi joustavasti kasvattaa tarpeen mukaan.
Ilokkaanpuiston ratkaisussa aurinkovoimalla tuotettu sähkö syötetään paikalliseen sähköyhtiön jakeluverkkoon eli Tampereen Sähkölaitos toimii ikään kuin sähkön varastona, josta tämän uuden asuinalueen rakennukset käyttävät sähköä tarpeen mukaan.
Kirjoittaja: Kaisu Lämsä
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.