Uutiset

Sitra: ihmisten elämäntapojen pitää muuttua, jotta ilmaston lämpeneminen voidaan pysäyttää 1,5 asteeseen

Sitra: ihmisten elämäntapojen pitää muuttua, jotta ilmaston lämpeneminen voidaan pysäyttää 1,5 asteeseen

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra kumppaneineen on mallintanut ensimmäistä kertaa maailmassa, kuinka radikaalisti elämäntapamme ja kulutuksemme on muututtava, jotta ilmaston lämpeneminen voidaan pysäyttää 1,5 asteeseen. Muutos vaatii muun muassa uudenlaista kiertotalouden mukaista ruuantuotantoa, liiketoimintaa sekä yhteistyötä.

-Meillä on valtava kuilu nykyisten ja Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden mukaisten elämäntapojemme välillä, summaa Sitran Kestävä arki -projektin johtaja Markus Terho. 1,5 asteen elämäntapa vaatii meiltä suuria muutoksia kaikissa arkemme tavoissa, niin kotona, töissä kuin vapaa-ajallakin.

Jo seuraavan kymmenen vuoden aikana pitäisi vähennyksen olla Suomessa noin 75 prosenttia. Myös kehittyvissä maissa – Intiassa, Brasiliassa ja Kiinassa – vähennystarve on suuri, 23–84 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

Sitra on jo aiemmin osoittanut, että muutokset Suomessa ovat mahdollisia: koko maan päästöjä on mahdollista vähentää kustannustehokkaasti 60 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Kestävän kehityksen verouudistuksen avulla voidaan paitsi vähentää päästöjä, myös vahvistaa työllisyyttä ja taloutta. Sitran johdolla tehty maailman ensimmäinen kiertotalouden tiekartta auttaa Suomea pärjäämään maailmassa, jossa taloudellinen kilpailukyky ja hyvinvointi eivät enää perustu luonnonvarojen tuhlaavaan käyttöön ja jossa suomalaiset puhtaat ratkaisut tarjoavat vientimahdollisuuksia. Oman elämäntapansa hiilijalanjäljen voi puolestaan testata verkossa Elämäntapatestillä ja saada suosituksia arjen fiksuiksi kestäviksi teoiksi.

Nyt julkistettu raportti tarkastelee noin 30 vaihtoehtoa kuromaan kiinni ammottavaa elämäntapakuilua. Suuri potentiaali hiilijalanjäljen merkittävään pienentämiseen on muun muassa seuraavilla keinoilla: yksityisautoilun korvaaminen joukkoliikenteellä tai sähköpyörällä työ- ja vapaa-ajan matkoilla, sähkö- ja hybridiautojen käyttöönotto, asunnon vaihtaminen pienempään, sähkön ja lämmitysenergian tuottaminen uusiutuvilla energialähteillä, kasvis- ja vegaaniruokavalion suosiminen, maitotuotteiden korvaaminen kasvipohjaisilla vaihtoehdoilla ja punaisen lihan korvaaminen kanalla tai kalalla.

Kohti 1,5 asteen elämäntavan mukaista ruokaa tähtää juuri avattu uudenlaisen urbaanin ruuantuotannon keskus Vantaalla: Metropolian Myyrmäen kampukselle keskiviikkona 15.5. avatun Urban Farm Labin tarkoituksena on kokeilla erilaisia kiertotalouden mukaisia urbaaneja ruuantuotantoteknologioita ja sisäviljelyn kaupallistamista. Hallissa kasvattavat ruokaa viisi eri yritystä, jotka hyödyntävät toistensa tuotannossa syntyvän hävikin; esimerkiksi sienten tuottamaa hiilidioksidia käytetään salaattiviljelyssä ja salaattiviljelyn hävikkiä sirkkojen ravintona.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>