Uutiset

Nainen raiskattiin Kangasalla – poliisi kaipaa vihjeitä tekijästä

today31.5.2019

share close

Sisä-Suomen poliisilaitoksen Kangasalan tutkintaryhmässä on tutkittavana seksuaalirikos, jota tutkitaan rikosnimikkeellä raiskaus.

Rikoksen asianomistajana oleva nainen oli pitänyt muutaman päivän ajan Tinderin välityksellä yhteyttä mieheen, joka oli ilmoittanut nimekseen Niki. Muutaman päivän viestittelyn jälkeen he olivat sopineet tapaamisen Kangasalle, Holvastin alueelle. Tapaaminen tapahtui pääsiäisenä, pe 19.4. He olivat tavanneet ulkona ja mm. kävelleet pidemmän aikaa Kangasalan Holvastin alueella.

Kun nainen oli ollut aikeissa lähteä, oli mies yllättäen estänyt naisen poistumisen käymällä häneen kiinni. Kiinnikäymisen jälkeen mies oli raiskannut naisen. Teon jälkeen mies oli poistunut paikalta. Mies oli poistanut teon jälkeen Tinder profiilinsa ja kaikki henkilöiden väliset keskustelut.

Nimellä Niki esiintynyt mies on asianomistajan antaman kuvauksen mukaan noin 180 cm pitkä, vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen. Ruumiinrakenne oli urheilullinen. Tekopäivänä miehellä oli ollut päällään musta nahkatakki, sininen paita ja siniset housut. Hän oli kertonut olevansa 23-vuotias.

Teko tuli poliisin tietoon viiveellä. Tähän asti suoritetussa esitutkinnassa ei ole toistaiseksi kyetty selvittämään Nikinä esiintyneen miehen henkilöllisyyttä.

Tiedot ja vihjeet Nikin nimellä esiintyneestä miehestä tai teosta voi ilmoittaa:

Virka-aikana Kangasalan poliisiaseman tutkinnan numeroon 0295 445 889 tai vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 0800 90022

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

Post comments (0)

Comments are closed.


RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%