Uutiset

Reipissä alkaa pysäköinninvalvonta

today4.6.2019

share close

Pirkkalassa Reipin tiekunta on sopinut Nokian kaupungin pysäköinninvalvonnan kanssa Reipintien pysäköinninvalvonnan aloittamisesta. Syynä tähän on se, että viikonloppuisin ja tapahtumien aikana Reipintien varret saattavat täyttyä pysäköidyistä autoista, mikä aiheuttaa haittaa ja vaaratilanteita kapealla tiellä.

Reipissä on kolme pienehköä pysäköintialuetta. Mikäli ne ovat täynnä, autoilijat voivat pysäköidä autonsa esimerkiksi Anian rantatien varteen tieliikennelain mukaisesti omalla vastuullaan. Auton voi jättää myös kauempana sijaitseville pysäköintialueille ja kulkea loppumatkan pyörätietä pitkin Reippiin.

Pirkkalan kunta järjestää Reipissä pidettävien Muinaismarkkinoiden aikana joko ilmaisen kuljetuksen alueelle tai mahdollisesti etäpysäköintialueen.

Pysäköinninvalvonnasta annetun lain nojalla pysäköintivirhemaksu voidaan määrätä tieliikennelain 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tiellä tehdystä pysäköintivirheestä. Tieliikennelaissa tien määritelmä kattaa myös yksityistiet, jollainen Reipintie on.

Pysäköinnintarkastajat aloittavat valvonnan siten, että ensin annetaan mahdollisista pysäköintivirheistä huomautuksia.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%