Uutiset

Aitoon Kirkastusjuhlilla tapahtuneen tapon yrityksen tutkinta etenee – toinen epäillyistä vapautettu

today10.7.2019

share close

Pälkäneellä tapahtuneen tapon yrityksen esitutkinta on edennyt, tiedottaa Sisä-Suomen poliisi. Poliisi on kuulustellut todistajana useampaa paikalla ollutta henkilöä. Kertomukset ovat olleet yhdenmukaisia ja näiden kertomusten perusteella poliisi epäilee teosta enää toista aiemmin kiinniotetuista kahdesta miehestä. Toinen mies on vapautettu.

Toinen miehistä on pidätetty ja poliisi aikoo esittää häntä vangittavaksi.

Esitutkinta on edelleen kesken ja todistajia kuulematta, joten tapahtumasta ei toistaiseksi kerrota yksityiskohtaisempia tietoja.

Poliisi on saanut tapahtuman johdosta hyvin yhteydenottoja, mutta kaikki havainnot ja tiedot ovat edelleen tervetulleita.

Sisä-Suomen poliisi tiedotti aiemmin, että sillä  on tutkittavana maanantaina 8.7.2019 illalla tapahtunut puukotus. Tekoa tutkitaan rikosnimikkeellä tapon yritys. Teko tapahtui Aitoon Kirkastusjuhlien lähellä olevalla leirintäalueella ennen iltayhdeksää.

Tilanne oli yllättäen edennyt siten, että paikalla olleen, alle 18-vuotiaan mieshenkilön kimppuun oli käyty ja häntä oli pahoinpidelty. Pahoinpitelyssä oli käytetty myös teräasetta. Asianomistajaa oli isketty teräaseella keskivartaloon. Teon jälkeen mieskaksikko poistui pikaisesti paikalta.

Poliisi saapui pian tapahtumapaikalle ja paikalla olleet henkilöt osoittivat poliisille pakoon lähteneet miehet. Poliisipartio tavoitti heidät tapahtumapaikan läheisyydestä. Molemmat miehet otettiin kiinni rikoksesta epäiltyinä.

Asianomistaja vietiin sairaalaan. Hänet on operoitu ja hän ei ole hengenvaarassa.

Poliisin saaman tiedon mukaan tapahtumapaikan läheisyydessä on ollut paljon henkilöitä. Poliisi pyytää ilmoittamaan havainnot ja tiedot tapahtumasta. Yhteyttä voi ottaa virka-aikana Kangasalan poliisiaseman tutkinnan numeroon 0295 445 889 tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen tutkinta.kangasala@poliisi.fi

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%