Nokian uusi kirjastotalo on nimeltään Virta

Virta kuvattuna Härkitien suunnasta.

Nokian kaupungin uusi, ensi keväänä avattava kirjasto- ja kulttuuritalo on nimeltään Virta. Tiistaina 13.8. rakennuksen harjannostajaisissa julkistettu nimi kuvaa Nokian historian kannalta yhtä keskeisintä elementtiä, kaupunkia halkovaa Nokianvirtaa.

Virta valittiin jo vuonna 2016 pidetyn nimikilpailun ehdotusten joukosta. Kilpailuun saatiin aikanaan noin 100 esitystä, joista useammassa toistui Virta. Kolmikerroksinen talo valmistuu tämän vuoden lopussa entisen kirjaston paikalle Härkitielle. Rakennukseen tulee kattavien kirjastopalveluiden lisäksi muun muassa nuorisotilat, useita näyttelytiloja, nousevalla näyttämöllä varustettu sali ja kahvila.

- Ohikulkija voi jo havaita rakennuksen laajat lasiseinät, jotka avaavat talon sisältä hienot näkymät Nokian keskustaan. Tavoitteena on myös, että tulevaisuudessa kirjasto- ja kulttuuritalon  toiminta näkyy suurista ikkunaseinistä kutsuvana ympäristöön, kertoo rakennuksen pää- ja arkkitehtisuunnittelusta vastannut arkkitehti Pekka Koli Arkkitehtitoimisto Tilatakomo Oy:stä.

Kirjasto- ja kulttuuritalon pääjulkisivumateriaaliksi valittiin komposiittilevy. Sen rypistettyä paperia muistuttava pintakoostumus antaa rakennukselle arvokkaan ja julkiselle kulttuurirakennukselle omaleimaisen ilmeen.

- Valkoinen puhdas paperipinta kuvastaa uutta alkua ja pinta luo mielleyhtymän kirjaston aineistomateriaaliin ja Nokian paperiteollisuuteen, Pekka Koli kuvailee.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>