Pirkanmaa

Pitäisikö pankkien pystyä rokottamaan yksityisasiakkaitakin tileillä makaavista rahoista? Aito Säästöpankki kasvattaa asuntolainakantaansa tuntuvammin kuin koko markkina kehittyy

today15.8.2019

Background
share close
Aito Säästöpankki onnistui organisaatioremontissaan, jossa 14 konttorin johto laitettiin uusiksi. Toimitusjohtaja Pirkko Ahonen sanoo pankkinsa käyttävän tulostaan esimerkiksiperuspankkijärjestelmän uudistamiseen. (Kuva: Matti Pulkkinen)
Aito Säästöpankki onnistui organisaatioremontissaan, jossa 14 konttorin johto laitettiin uusiksi. Toimitusjohtaja Pirkko Ahonen sanoo pankkinsa käyttävän tulostaan esimerkiksiperuspankkijärjestelmän uudistamiseen. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Kymmenen kunnan alueella 14 konttorin turvin toimiva Aito Säästöpankki jatkaa toimintaansa vahvalla kasvu-uralla. Tämän vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden tunnusluvut kertovat vahvasta eteenpäin menosta uusien asiakkuuksien solmimisessa sekä asuntolainakannan ja asiakasvarojen kasvattamisessa. Varainhoidostakin on tullut merkittävä ruokahammas. Aito Säästöpankki järjesteli vuoden alussa johtamisorganisaationsa uuteen uskoon. Pankki luopui perinteisestä konttorinjohtajamallista, jossa oli 11 pankinjohtajaa. Nyt 14 konttorin verkko on viiden säästöpankkiirin hartioilla. Uutiset kertovat yksityisasiakkaiden makuuttavan pankkitileillään yli 90 miljardin euron pottia. Toimitusjohtaja Pirkko Ahosen mielestä lainsäätäjien kannattaisi miettiä ratkaisua, joka mahdollistaisi pankeille niiden tileillä lepäävistä varoista perittävän negatiivisen talletuskoron. Tämä tarkoittaisi, että asiakas maksaisi pankille sen sijaan, että pankki maksaa asiakkaalle. Käytäntö on olemassa jo suuryrityksiä varten. Ahonen ei itse kannata negatiivisen koron käyttöönottoa vaan hän toivoo, että kuluttajat itse oivaltaisivat paremmat keinot.

Pitkän linjan pankkiammattilainen, toimitusjohtaja Pirkko Ahonen sanoo napakasti, että Suomen talous on realistisesti turvallisella tolalla. Aito Säästöpankin toiminta-alueella Pirkanmaalla pyyhkii myönteisesti niin yksityistalouksilla kuin yrityssektorillakin. Hänen mielestään pilvien maalaaminen on tarpeetonta.

Vuodesta 2010 lähtien kymmenen kunnan alueella toiminut Aito Säästöpankki kasvaa ja vaurastuu.

Torstaina julkistetun vuoden ensimmäisen puoliskon tunnusluvut todistavat vahvasta eteenpäinmenosta.

Aito Säästöpankilla on nyt 47 916 asikasta. Puolessa vuodessa joukko on petraantunut 1541 asiakkaalla. Ahonen taustoittaa rahalaitoksensa saaneen jo puolenkymmenen vuoden ajan vuosittain noin 4 000 asiakasta.

– Pankkimaailman uutiset vaikuttavat ihmisten pankkivalintoihin ja asiakkuuksien uudelleenjärjestelyihin. Lisäksi moni aktivoituu uuden pankkisuhteen aloittamiseen saatuaan huonoa palvelua omasta pankistaan, Ahonen sanoo.

Ahosen mielestä asiakkaat seuraavat pankkien konttoriverkkoratkaisuja, digipalveluiden laatua ja toimintavarmuutta sekä annettujen lupausten täyttämistä.

– Meillä on 14 konttoria, joista pidämme kiinni. Tosin konttoreissa tarjottavat palvelut elävät ajan vaateiden mukaan. Eri paikkakunnilla on erilaiset tarpeet. Tapetilla ovat esimerkiksi kassapalvelut. Olemme räätälöineet niiden tarjontaa pelkästään siitä syystä, että kassapalveluiden käyttömäärät ovat selkeästi pienemmät kuin asiakkaiden käynnit henkilökohtaisilla asiakasneuvojilla. Henkilökohtainen palvelu on arvomme, toimitusjohtaja herättelee.

Ahonen muistuttaa, että säästöpankkien verkko- ja mobiilipalvelut kulkevat toimialan kehityksen kärjessä. Aito Säästöpankki investoi parhaillaan tuntuvasti peruspankkijärjestelmänsä uudistamiseen.

– Meidän on lunastettava lupauksemme, jotka annamme asiakkaillemme. Tässä onnistumisesta kertoo, että suosituksesta on tullut tärkeä mainoksemme, hän sanoo.

Kesäkuukausina myydään eniten asuntolainoja

Asuntolainat ovat perinteisesti pankkien keskeinen tulonlähde.

Aito Säästöpankin asema on vahvistunut viime vuosina asuntoluottojen myöntäjänä. Pankin asuntolainakanta kasvaa merkittävästi voimakkaammin kuin koko maan asuntolainakanta.

Pirkko Ahosen mukaan asuntoluottokanta on kasvanut vuoden aikana 6,6 prosenttia.

– Tosi asia on, etteivät vuoden kaikki 12 kuukautta ole sisaruksia keskenään. Toteutumat osoittavat, että touko-, kesä-, heinä- ja elokuu ovat asuntolainojen myynnin huippuaikaa, hän kertoo.

Ahonen arevelee, että asuntokauppojen ja siten myös uusien asuntolainojen määrät hiipuvat seuraavien viiden kuukauden aikana.

– Hyväkuntoiset asunnot menevät hyvin kaupaksi. Suosiossa ovat 3-4 huoneen, keittiön ja kylpyhuoneen asunnot.

– Myös sijoitusyksiöiden kauppa käy vilkkaana. Kuluttajien ostopäätöksiin eivät ole vielä vaikuttaneet mahdolliset verotuskäytännöt.

Tulos syntyy kestävästä kasvusta

Aito Säästöpankkia voi kutsua nyt todelliseksi tuloskoneeksi.

Tämän vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana tulosta on kertynyt 4,2 miljoonaa euroa. Huomionarvoista on, että vastaava tulosluku vuosi sitten oli kaksi miljoonaa euroa.

Pirkko Ahosen mukaan tuloksen juuret ovat hyvin tehdyssä arjen työssä.

– Kun olemme vuosien ajan saaneet tuhansittain uusia asiakkaita, vaikutukset näkyvät viimeisen rivin luvuissa. Asiakasmäärämme kasvaa edelleen voimakkaasti. Tulevaisuus on hyvin valoisa.

– Korkokatteet kasvavat.

– Pankkimme omat sijoitustoiminnot ovat tuottaneet hyvin.

Ahosen mukaan pankki on onnistunut kulukuurissaan.

– Olemme karsineet menoja, jotka eivät ole ydintoimintamme kannalta välttämättömiä. Nipistykset eivät vaikuta arkiseen toimintaamme.

– Myös vuoden alkupuolella toteuttamamme organisaatio sataa laariimme. Konttoreidemme arjesta vastaavat säästöpankkiirit ovat onnistuneet tehtävissään valmentaessaan asiakasneuvojiamme vastaamaan asiakkaiden palvelutarpeisiin, toimitusjohtaja teroittaa.

Ahonen korostaa, että konttorijohtajamallin uudistuksen vaikutukset ovat tulleet hyvin konkreettisiksi.

Säästöpankkiiri Kristiina Lukula vastaa Tampereen Kauppakadun, Sammonkadun, Lielahden ja Hervannan Konttoreita.

Säästöpankkiiri Riitta Iiponen hoitaa Nokian ja Ylöjärven konttoreita.

Säästöpankkiiri Minna Marjamäen harteilla ovat Ikaalisten ja Hämeenkyrön Kyröskosken konttorit.

Säästöpankkiiri Aarne Pitkäsen vastuulla ovat Pälkäneen, Luopioisten ja Valkeakosken konttorit.

Sijoitusjohtaja Pia Liinavuori vetää varallisuudenhoidon tiimiä.

Yrityspankin ohjaksissa on yrityspankinjohtaja Jussi Luoma.

Aito Säästöpankki työllistää 80 pankkialan ammattilaista.

Asiakasvarojenkin kasvu perustuu asiakasmäärän nousuun

Aito Säästöpankin asiakasvarat kasvoivat 5,1 prosenttia.

Pirkko Ahonen huomauttaa asiakasvarojen suotuisan kehityksen olevan suoraa perua asiakasmäärän kasvusta.

Viime päivinä ajankohtaiseksi puheenaiheeksi ovat nousseet ne runsaat 90 miljardia euroa, jotka makaavat nollakorkoisilla pankkitileillä. Tilanne on tuttuakin tutumpi Pirkko Ahosenkin luotsaamalle Aito Säästöpankille.

– Parikymmentä viime vuotta olemme puhuneet siitä, että asiakkaat makuuttavat rahojaan tileillään. Asiakkaat pystyisivät saamaan varoilleen paljon parempaa tuottoa, jos he turvautuisivat eri mahdollisuuksiin, toimitusjohtaja muistuttaa.

– Toki asiakkaat saavat tehdä niin kuin he tahtovat. Tarjolla on todella laaja valikoima vaihtoehtoja, joihin turvautuminen lisäisi asiakkaan varallisuutta, Ahonen toteaa.

Sammon konsernijohtaja Kari Stadigh nosti esille uutistoimisto Bloombergille antamassaan haastattelussa hiljan, että pankit voisivat alkaa periä negatiivista korkoa yksityishenkilöidenkin talletuksista. Mahdollisuus tarkoittaisi sitä, että asiakas maksaisi pankille sen sijaan, että pankki maksaa asiakkaalle.

Ahosen mukaan negatiivisen koron käyttöönotto voisi aktivoida asiakkaita sijoittamaan rahansa tuottoisiin kohteisiin.

– Kansantalouden kannalta olisi hyvin järkevää, että rahat olisivat yhteiskunnan toimintaa aktivoivassa ja kehittävässä käytössä, hän painottaa.

– Isot yrityksethän joutuvat maksamaan negatiivista korkoa, jos he makuuttavat suuria summia tileillään.

Ahosen mukaan Aito Säästöpankki ei peri yritysasiakkailtaan negatiivista korkoa.

– Ilmiö kaipaa laajaa yhteiskunnallista keskustelua ja yhteistä ratkaisua, hän sanoo.

Aito Säästöpankin avainluvut 1.1.-30.6.2019

Asiakasmäärä: 47 916

Tase: 710,0 miljoonaa euroa

Luotot: 783,5 miljoonaa euroa

Liikevoitto: 4,2 miljoonaa euroa

CET1 (ydinpääoma): 19,32 prosenttia

Toimitusjohtaja Pirkko Ahosen mukaan Aito Säästöpankin vahvassa kasvussa olevat tunnusluvut viestivät siitä, että rahalaitos on onnistunut monen vuoden ajan muun muassa uusasiakashankinnassaan. Hänen mukaansa toimialan pitäisi löytää viisastenkivi siihen, miten asiakkaat aktivoituisivat tileillään lepäävien rahojen tuottavaan sijoittamiseen. (Kuva: Matti Pulkkinen)
Toimitusjohtaja Pirkko Ahosen mukaan Aito Säästöpankin vahvassa kasvussa olevat tunnusluvut viestivät siitä, että rahalaitos on onnistunut monen vuoden ajan muun muassa uusasiakashankinnassaan. Hänen mukaansa toimialan pitäisi löytää viisastenkivi siihen, miten asiakkaat aktivoituisivat tileillään lepäävien rahojen tuottavaan sijoittamiseen. (Kuva: Matti Pulkkinen)

 

 

Kirjoittaja: Matti Pulkkinen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%