Uutiset

Tampereen Kannen areenan toimitusjohtajaksi Marko Hurme

today29.8.2019

share close

Kuva: Lauri Kivikataja[/caption]

Tampereen ytimeen nousevan elämysareenan Tampereen Kannen areenan operatiivista toimintaa johtamaan on nimitetty Marko Hurme. Hurme siirtyy tehtävään Veikkauksesta, missä hän on vastannut muun muassa keskeisistä liiketoimintafunktioista sekä konseptien ja liiketoiminnan kehityksestä. Hurme aloittaa Tampereen Kannen areenan toimitusjohtajana marraskuun alussa ja hän tulee toimimaan Tampereelta käsin.

Keväällä käynnistetty areenan toimitusjohtajan haku herätti laajaa kiinnostusta. Tavoitteena oli löytää uuden aikakauden elämysareenalle johtaja, joka luo edellytykset tulokselliselle liiketoiminnalle Suomessa ja kansainvälisesti. Sekä tehtävään hakeneiden määrä että kompetenssi olivat erittäin korkealla tasolla.

”Areenan vetäjältä vaaditaan näkemyksellisyyttä ja tulevaisuuden toimintaympäristöjen hahmottamista, sekä samalla voimaa laittaa asioita tapahtumaan yhteistyössä laajojen verkostojen kanssa. Marko Hurmeen kokemus ja tausta antavat erinomaiset lähtökohdat onnistua ainutlaatuisessa tehtävässä. Uskomme, että Marko pystyy hyödyntämään areenan huikeiden puitteiden tarjoamat mahdollisuudet täysimääräisesti niin Suomessa kuin kansainvälisestikin”, KOY Tampereen monitoimiareenan hallituksen puheenjohtaja Markku Mäkiaho sanoo.

Marko Hurme on vastannut entisessä tehtävässään pitkään muun muassa Veikkauksen kasinoliiketoiminnasta. Viime keväästä lähtien hän on vastannut yhtiön konseptien ja liiketoiminnan kehittämisestä. Marko Hurme on kansainvälisesti verkostoitunut asiantuntija ja kysytty luennoitsija, joka toimii myös Suomen edustajana Euroopan kasinoalan kattojärjestö ECA:n (European Casino Association) hallituksessa. Hurmeella on pitkä kokemus myös ravintola- ja hotellimaailmasta, muun muassa Palace Kämp Groupin johtajana.

Areenan peruskivi muurataan ensi viikolla

Tampereen Kannen areena on ensimmäinen kaupungin ydinkeskustaan nouseva elämyskeskus Euroopassa. Areenan peruskivi muurataan torstaina 5.9.2019 ja liiketoiminnasta vastaava manageriyhtiö aloittaa toimintansa myöhemmin tänä vuonna.

Tampereen Kannen areenan urheilu-, viihde- ja kongressitarjonnasta vastaavat Suomen johtavat toimijat. Hotellitoiminnasta vastaa Lapland Hotels ja ravintolatarjonnan takaa löytyvät muun muassa NoHo Partners ja Hartwall. Viihteen lippulaivana toimii Veikkauksen kasino. Lisäksi Tapparan ja Ilveksen kotipelit muodostavat tärkeän osan tapahtumista.

Kirjoittaja: Ilkka Lahti

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%