Restaurointimestari siirsi iäkkään hirsikehikon ja nikkaroi siitä ajan kanssa kotitalonsa. Omat kokemukset siivittävät vahvan koulutuksen hankkinutta perinnerakentajaa konsultoimaan vanhojen talojen suosijoita ja auttamaan heitä kuntoarvioinneissa. Niko Palonen liputtaa sen puolesta, että ihmiset palaisivat maaseudulle.

Äetsässä 1930-luvulla rakennettu hirsipirtti on saanut uuden elämän Sastamalan Karkussa.

Puhtaasti omana työnä valmistuneen puutalon isäntä Niko Palonen on puurakentamisen matkasaarnaaja. Rakennuskonservaattoriksi, restaurointimestariksi ja -rakentajaksi sekä rakennusinsinööriksi opiskellut monen touhun mies rakastaa vanhoja rakennuksia, koska ne ovat hänen mielestään yksiselitteisesti hienoja.

Palonen osti Äetsästä terveen hirsikehikon. Siinä oli hirttä peräti kilometrin verran. Nyt mittasuhteiltaan kaunis talo seisoo uuden elämän saaneena jykevästi komealla mäntyrinteellä Karkun postikorttimaisemissa.

– Tahdoin siirtää vanhan puutalon ja koota sen uudelleen, jotta opin käytännössä mitä vastaavat urakat vaativat. Päätin, että rakennan taloni kaikessa rauhassa, jotta voin vertailla eri työ- ja materiaalivaihtoehtoja. Koen, että minulla on oltava hirsi- ja perinnerakentajana ja restauroijana vahva arjessa koeteltu taitotieto.

– Teen lisäksi vanhojen rakennuksien kuntoarviointeja. Vauriokartoitukset, kuntotutkimukset ja -arviot on tehtävä vastuullisesti tuntien kullekin ajalle ominaiset rakennustavat ja -materiaalit. Ammattitaitoa on katsoa oikeisiin paikkoihin, niihin rakenteisiin, jotka nykytietämyksellä kyseisellä hetkellä ovat olleet ongelmallisia.

Palonen teroittaa, ettei vanhoja rakennuksia tarkastellessa pidä etsiä vain vikoja ja puutteita. Hän muistuttaa, että eri rakennustavoilla ja materiaaleilla on omat ominaisuutensa.

– Kuntotutkimukset ja -arviot ovat elintärkeitä niin talon omistajalle kuin kauppatilanteessä sekä myyjälle että ostajalle. Merkityksellisintä on, että rakennus kunnostetaan aina järkevästi niin, että se säilyy jatkossakin tuleville sukupolville terveenä ja toimivana.

Vanhat talot kiinnostavat

Niko Palonen sanoo, ettei vanhojen talojen kohtalo ole maassamme ihan niin synkkä kuin ensiajattelemalla luulemme.

Palosen mukaan on aina joukko ihmisiä, joille esimerkiksi perinteiset puutalot ovat suuren intohimon kohteita.

Vanhoihin rakennuksiin erikoistunut Palonen liputtaa sen puolesta, että ihmiset palaisivat maaseudulle. Asuttuina ja elävinä talot säilyvät parhaiten.

– Näen konkreettisia ja aitoja merkkejä siitä, että voimakas kaupungistuminen ja asutuksen tiivistyminen johtaa vastareaktioon. Ihmiset alkavat arvostaa luontoa ja rauhaa.

Palonen korostaa, etteivät autiotalot ole automaattiseesti kuolemaantuomittuja.

– Jos rakennus seisoo vankalla perustalla ja sen katto on ehjä, isoja ongelmia ei ole.  Rakennuksen kuin rakennuksen pystyy korjaamaan. Hankkeet ovat pääasiassa kiinni omistajan rahapussista ja tahtotilan kestävyydestä.

Asuminen talon ehdoilla

Niko Palosen oma hirsitalo muistuttaa pohjaratkaisultaan ja tilankäytöltään supersuosittua rintamamiestaloa. Alakerrassa on vajaat 90 neliötä lämmintä asuintilaa. Yläkerrassa on reservissä 50 neliötä, jotka hän ottaa käyttöön tulevaisuudessa.

Palonen herättelee vanhan talon hankkijoita tiedostamaan, ettei niistä saada millään järkevällä opilla tämän ajan kaikilla heloilla ja hilavitkuttimilla varustettuja koteja.

– Puhunkin rakennuksen päivittämisestä. Vanhan talon kodikseen valitsevan on mietittävä tarkasti, sietääkö hän asuinympäristössään esimerkiksi 1920-, 30-, 40-, 50-, 60- tai 70-luvun ominaispiirteitä.

Palonen on heittänyt saneeraamisen tyystin pois sanavarastostaan.

– Kullanarvoinen neuvo on, että asuinkelpoisen vanhan talon hankkivan kannattaisi elellä siinä vuosi ennen kuin alkaa korjata tai muuttaa mitään. Tuona aikana asukas löytää vahvuudet ja heikkoudet. Ensimmäinen asuintalvi on opettava.

– Ihmisellä on kummallinen into repiä kaikki paikat auki. Maltti on valttia.

Vanhan laittaminen on hintavaa

Vanhan talon isännäksi ja emännäksi ryhtyvien on syytä tehdä kustannusarvio.

– Oma työmäärä on avainasemassa säästöjä haettaessa, Niko Palonen painottaa.

– Jos vasara pysyy omassa kädessä, silloin säästää kaikista parhaiten. Samalla oppii tietämään, miten mikäkin paikka on tehty.

– Jos vanhan rakennuksen kaikki työt päätyy teettämään vieraalla, loppulasku on iso. Missään tapauksessa vanhan korjaaminen ja päivittäminen ei ole halpaa.

”En ole saarnamies”

Vauriokartoitukset, kuntotutkimukset ja kuntoarviot ovat tätä päivää. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty -sanonta pitää kutinsa vanhojen talojen kunnostamisestakin puhuttaessa. Kurkistus vesikattoon ja alapohjaan antaa jo hyvän kovan kohteen tilasta.

Niko Palonen korostaa, että erilaiset selvitykset ja suunnitelmat on tehtävä yhtä paljon iäkkään rakennuksen kuin sen uusien asukkaidenkin lähtökohdista.

– Ratkaisuissa talon suomat mahdollisuudet ja ihmisen odotukset, tarpeet ja vaatimukset on sovitettava yhteen järkevällä tavalla.

Palonen tunnistaa monen vanhan talon tuunaajan ajatusten pyörivän vuoristorataa, kun naapurin kirvesmies vannoo yhtä ja rautakaupan myyjät puhuvat täysin muuta.

– Tosiasia on, että esimerkiksi monet huippuhyvät ikkunanpuitteet vaihdetaan uusiin täysin turhaan.

– Rakennusala laukkaa hirvittävää vauhtia eteenpäin. Niin rakentamiseen kuin asumiseenkin keksitään koko ajan jotakin uutta. Kilpajuoksu on loputon.

Palonen ei halua olla minkään rakentamisoppikunnan matkasaarnaaja.

– Kun olemme Suomessa, voimme katsoa turvallisesti takapeiliin. Tiedämme, että hirsitalo on maamme kaikissa olosuhteissa paras vaihtoehto. Se on terveellisen asumisen ydintä

Parhaillaan koko maailma ratkoo ilmastonmuutoksen mammuttimaisia haasteita. Palonen sanoo hirsitalojen olevan luonnostaan hiilinieluja.

– Hirsirunko, puiset katot ja lattiat, huokoiset puukuitulevyt, sahanpuru ja kutterinlastu eristeinä – kaikki puupohjaisia rakennusmateriaaleja. Tämä jos mikä on kotimaista luomurakentamista, joka sopii kuin piste iin päälle 2000-luvun agendalla.

Rakentamiseen liittyviä taitojaan ja tietojaan jatkuvalla opiskelulla täydentävä Palonen turvautuu aina lopulta maalaisjärkeen.

MATTI PULKKINEN