Uutiset

Vaaratilanne Kankaanpäässä – Pienen koululaisen polkupyörä murskautui bussin alle

today3.10.2019

share close

Kankaanpäässä sattui tiistaina 1.10. noin klo 14 maissa vaaratilanne, jossa 8-vuotias koululainen oli jäädä bussin alle.

Koululainen oli lähtenyt pyörällään kohti kotia Kangasmetsän koulun pihasta. Kangasmoisionkadun ja Niementien risteyksessä suojatiellä ollut pieni pyöräilijä huomasi linja-auton tulevan häntä kohti. Linja-auton kuljettaja ei huomannut pyöräilijää, vaan jatkoi kääntymistä vasemmalle kohti Niementietä. Neuvokas pyöräilijä hyppäsi pois pyöränsä päältä ja välttyi itse jäämästä linja-auton renkaiden alle. Pyörä jäi linja-auton renkaiden alle ja vaurioitui korjauskelvottomaksi.

Koululainen palasi takaisin koululle ja kertoi asiasta koulun opettajalle, joka alkoi selvittämään asiaa ja soitti mm hätäkeskukseen. Kankaanpään poliisipartio sai vähän myöhemmin linja-autonkuljettajan puhelimitse kiinni, kuljettaja oli ennättänyt ajaa jo Poriin. Kuljettaja kertoi poliisille, että ei ollut huomannut tilannetta ollenkaan.

Kangasmetsän koulun rehtori järjesti seuraavana päivänä koululle tapaamisen, jossa kaikki läheltäpititilanteen osalliset olivat paikalla. Kankaanpään poliisi kiittää koulun rehtoria ja koulun henkilökuntaa erittäin hyvin hoidetusta jälkitilanteesta. Poliisi muistuttaa kaikkia tienkäyttäjiä erityiseen varovaisuuteen ja tarkkaavaisuuteen koulujen läheisyydessä ja aina silloin, kun tien käyttäjä havaitsee lapsia, nuoria ja vanhuksia liikenteessä.

Kirjoittaja: Valtteri Kujansuu

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%