Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Vesala on jo pitkään halunnut hyödyntää enemmän teknologiaa konserteissaan. (Kuva: Laura Haimila)[/caption]
Tänään julkaistu Vesala AR-applikaatio tuo esiintyjän faneille uudenlaista musiikki- ja konserttisisältöä. Sovelluksen toiminta perustuu AR-teknologiaan. AR tulee sanoista Augmented Reality eli lisätty todellisuus. Käytännössä sovelluksella voi oman älypuhelimensa avulla sukeltaa Vesalan virtuaaliseen maailmaan. Sovelluksessa on sisältöjä, joita voi käyttää missä vain itsenäisesti sekä konsertissa kollektiivisesti.
Sovelluksen on kehittänyt suomalainen virtuaaliteknologiaan erikoistunut ZOAN. Sovellus on ladattavissa App Storesta (iPhone) ja Google Playsta (Android).
Muutamat tähdet – esimerkiksi Eminem ja U2 – ovat jo kokeilleet lisättyä todellisuutta osana konsertteja, mutta Suomessa tämä on aivan uutta.
Artisti ja tekijät painottavat, että keikan voi hyvin edelleen kokea ja katsoa ilman tätä lisättyä todellisuutta, eikä sitä ole jokaisessa hetkessä konserttia. Valikoiduissa kohdin halukkaat voivat kaivaa kännykän esiin ja olla mukana keikkakokemusta ihan uudella tavalla.
Kirjoittaja: Ilkka Lahti
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.