Uutiset

Vanhan kirjallisuuden päivien teemana ensi kesänä "Vale"

Vanhan kirjallisuuden päivien teemana ensi kesänä "Vale"

Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivien kesän 2020 ohjelman teemana on Vale. Tapahtuman ohjelma julkistetaan kokonaisuudessaan huhtikuussa 2020.

Tapahtuman taustavoimien mukaan ajatus Vale-teemasta lähti liikkeelle siitä, että viime aikoina on tuntunut ilmestyneen poikkeuksellisen paljon romaaneja, joiden päähenkilö on todellinen historiallinen henkilö ja romaani kertoo hänen elämäntarinansa.

"Näitä romaaneja luetaan yllättävän usein toden jäljennöksinä. Ehkä jollain tapaa suomalainen lukutapa myös on ottaa romaanit todesta. Tuskin minkään romaanien tosivastaavuuksia on etsitty niin hartaasti kuin Tuntemattoman sotilaan ja Täällä Pohjantähden alla teosten. 2000-luvun autofiktio tietysti on vielä oma juonteensa. Tietokirjallisuuden puolella taas on innostuttu kerronnallisista ja tarinallisista tietokirjoista, eli tietokirjailijat aktiivisesti ottavat käyttöönsä kaunokirjallisuudesta tuttuja kerronnan keinoja. Voiko tietokirjailija keksiä dialogeja, joita ei missään nimessä ole ollut kuulemassa tai ei voi muistaa, vaikka olisikin?", mietitään Sastamalan kulttuuripalvelujen asiaa koskevassa tiedotteessa.

Kirjapäivät järjestetään Sastamalassa juhannuksen jälkeen perjantaina ja lauantaina 26–27.6.2020. Tapahtuma on pääsymaksuton ja se kerää vuosittain noin 15 000 kävijää. Vuonna 2020 tapahtuma järjestetään 36. kerran. Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry on tapahtuman taustayhteisö.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>