Teatteriarvio, NELJÄ TÄHTEÄ: Ansiokas oppitunti välittämisestä – vähä-älyisellä seksihullulla ja märehtivällä neurootikolla on meille annettavaa

Näyttelijä Johannes Korpijaakko tekee erittäin taidokkaasti nimiroolin Tampereen Teatterin Elling-näytelmässä. Kymmenen pistettä ja papukaijan merkki. (Kuva: Tampereen Teatteri)

Näyttelijä Johannes Korpijaakko tekee erittäin taidokkaasti nimiroolin Tampereen Teatterin Elling-näytelmässä. Kymmenen pistettä ja papukaijan merkki. (Kuva: Tampereen Teatteri)

Välittämisestä on iso vaje. Norjalaisen kirjailijan Ingvar Ambjornsenin runsaat parikymmentä vuotta sitten julkaisema Brodre i Blodet (Veriveljet) -romaani on kulunut lukijoiden käsissä maailman kaikissa kolkissa ja taipunut menestyselokuvaksi sekä teattereiden suosimaksi draamakomediaksi. Teos piirtää kasvot vähäosaisuudelle. Mielenterveyden ongelmista kärsivät Elling ja Kjell Bjarne vaihtavat suojaisen laitoksen huolenpidon kimppakämppään ja vapauden tuulia puhaltavaan siviilielämään.  Samuli Reunasen Tampereen Teatterissa ohjaama Elling on korostetusti selviytymistarina. Se herisyttää katsojiltaan niin vuosia lisäävät naurut kuin surua lievittävät kyyneleet.

On kulunut vain viikkoja Tampereen Työväen Teatterin kantaesitykseen tuomasta Sirkku Peltolan uutuusnäytelmästä Koiran morsiamet. Tuoreessa muistissani on yhteiskunnan syrjästä tippuneiden sisarusten elämäkerrat.

Kellojemme raksuttaessa talviaikaa ja laskeutuessamme vuoden pimeimpään syliin istumme yhteisöllisyyttä vahvistavassa Frenckell-näyttämön katsomossa. Monella ensi-iltavieraalla on takanaan rankka työviikko. Useat halajavat viihteelle, arvoitukselliseen perjantaiehtooseen ja sitä seuraavaan kuulaaseen yöhön. Tammerkoski on tyyni, kaupungin valot ja värit heijastuvat sen levollisesta pinnasta.

Tampereen Teatteri tarjoilee ihmiskunnan yhteiseksi pääomaksi kohonnutta mestariromaania, jonka painokoneet sylkivät luettavaksi armon vuonna 1996. Eipä aikaakaan niin Petter Naessin ohjaama ja Per Christian Ellefsenin ja Sven Nordinin siivittämä elokuva valtasi maailmaa. Tarinasta on tullut teattereiden kestosuosikki. Elling-näytelmää on esitetty runsaasti eri puolilla maata.

Nyt teokseen on tarttunut Tampereen Teatteri. Toteutus on laadukas. Klassikoiden ohjaajana ja sovittajana kunnostautunut Samuli Reunanen on tervetullut vierailija Suomen teatteripääkaupunkiin.

Mielenterveyshoidokit aloittavat siviilielämänsä. Vaatii oman aikansa, ennen kuin Kjell Bjarne (Ville Majamaa) ja Elling (Johannes Korpijaakko) uskaltautuvat ihmisten ilmoille. Heidän houkuttimenaan on taivaallinen läskisoosi. Sitä tarjoilee rintava Johanne (Kirsimarja Järvinen). Kohtaus on esityksen helmi. (Kuva: Tampereen Teatteri)

Mielenterveyshoidokit aloittavat siviilielämänsä. Vaatii oman aikansa, ennen kuin Kjell Bjarne (Ville Majamaa) ja Elling (Johannes Korpijaakko) uskaltautuvat ihmisten ilmoille. Heidän houkuttimenaan on taivaallinen läskisoosi. Sitä tarjoilee rintava Johanne (Kirsimarja Järvinen). Kohtaus on esityksen helmi. (Kuva: Tampereen Teatteri)

Aivoja ei kannata jättää narikkaan

Elling ei ole tyhjänpäiväinen draamakomedia, jota lähdetään katsomaan takki tyhjänä.

Näytelmällä on vahva sanoma myös 2020-luvun Suomessa, jossa kuumeisesti ja kiihkeästi ratkotaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista. Lähes jokainen tuntee vähintään yhden henkilön, jonka mielenterveys on järkkynyt. Pelkoa ja näköalattomuutta ruokkivat uutisista tutut tiedot, joiden mukaan viipymättä apua tarvitsevat ihmiset eivät saa tarvitsemaansa tukea. Etenkin lasten ja nuorten hoitoonpääsy on hävettävän hidasta.

Näyttämöä hallitsee tyypillinen kerrostaloluukku. Niitä ovat kaikki betoni- ja kivihelvetit pullollaan. Kuka pysähtyy miettimään, minkälainen ihmistarina ikkunamerien kunkin räppänän taakse kätkeytyy?

Huoneistoja on limittäin ja lomittain. Ovet ovat tiukasti lukossa. Monikaan ei tiedä, kuka seinän takana asuu tai miten ala- tai yläkerrassa jaksellaan. Itsekkyys kukoistaa kuin riemunkirjavat kiinalaiset jouluvalot rappaustaan karisuttavalla parvekkeella, jolla emme ikinä näe ihmistä.

Näytelmä kertoo neuroottisen runoilijan Ellingin sekä vähä-älyisen, seksinjanoisen Kjell Bjarnen taipaleen laitoksesta tukiasuntoon.

Tärkeässä keskiössä on lisäksi sosiaalityöntekijä Frank, joka näytelmän viime metreillä on itse paijausta tarvitseva rikkipirskahtanut mies.

Sanomaa on enemmän kuin katsoja osaa odottaa.

Maailmamme ei kuulu vain kauniille ja rohkeille, jotka kiitävät menestyksestä seuraavaan. Ja vaikka ulkokuori säilyy, sielu ja sydän voivat olla tuhannen nuuskana.

Elämänpiirissämme ovat ne sata Suomen rikkainta, joiden verotuloilla ei päästä mässäilemään odotettuna marraskuisena veromaanantaina, jolloin verokarhu murahtelee ulos suuren yleisön odottamat kuumat luvut. Samaan aikaan Veikkauksen johto on pantu jalkapuuhun, kun köyhät ja kipeät hakkaavat viimeisiä vähiä eurojaan ahneiden rahapelien kitoihin. Samassa kategoriassa ovat ihmiset, jotka haluaisivat seksiä, mutta kumppania ei löydy. Purkautumiskeinona etsitään rahalla.

Näytelmän Elling huolehtii ja märehtii. Hän on neuroottinen elämänseuraaja, jonka runoratsu tuottaa mielihyvää.

Kjell Bjarne on turjake, joka on rakentanut maailmankatsomuksensa alkoholisoituneessa perheessä. Mies lyö itseään laimin monin tavoin. Ajatuksissa pyörivät naiset, panokoneet.

Sosiaalityöntekijä Frank on lennokas suuren maailman mies. Paljon vartijaksi viranomaisena ryhtynyt kovanaama ja suupaltti kohtaa lopulta kylmän maailman. Kulissit romahtavat. Tuki ja turva löytyy entisistä autettavista.

Tarjoilija Johannekin heittää omat mausteensa ihmissuhteiden kirjavaan sekamelskaan. Läskisoosia ravintolan pöytään kantava ravitsemusalan ammattilainen jakaa asiakkaansa jyviin ja akanoihin. Hyvää ruokahalua vain sinullekin, Elling!

Viinasta hetkeen helpotuksen löytävä Reidun muistuttaa, miten rentunruusuille on aina ottajansa. Kuka kysyikään, miksi naiset rakastuvat renttuihin?

Samuli Reunasen ohjaama näytelmä hioo taidokkaasti hyvinvoinnin kulmakiviä. Roolityöt ja suuri sanoma korostavat itsetuntemuksen tärkeyttä. Pelot kannustetaan voittamaan ja mahdollisuuksiin tarttumaan. Ihmisen osa ja tehtävä: toinen toisesta välittäminen.

Näytelmän tiivistä ja ytimekästä kerrontaa seuratessa tulen miettineeksi, kertooko tämä kirjailija Ingvar Ambjornsenin henkilökohtaisen tarinan tai hänen kokemuksensa lähipiiristään. Sisällön uskottavuus on tämän esityksen valttikortti. Kaksituntinen toteutus muistuttaa niin mielenterveyden vaalimisen merkityksestä kuin siitä, että jokainen meistä muistaisi helpottaa lähimmäistensä taakkaa.

Johannes Korpijaakon tulkinta kantaa alusta loppuun

Elling marssittaa näyttämölle viisi näyttelijää, joista yhdellä on kaksoisrooli.

Tämän toteutuksen suuri voima on näyttelijä Johannes Korpijaakko.

Ellingin rooli tarjoaa vaarallisen paljon ylinäyttelemisen mahdollisuuksia. Siihen Korpijaakko ei sorru. Hän on kuin ameba, joka muovautuu tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Korpijaakko antaa kasvot ja äänen mielenterveysongelmasta kärsivälle ihmiselle. Korpijaakko tekee roolihahmonsa arjesta runon. Sen lyriikassa kohtaavat kauneus ja rumuus - pehmeys ja kovuus.

Ville Majamaa nähdään Kjell Bjarnena, Ellingin kämppiksenä. Ei paha! Vaikka Majamaa hyppää leikiten vähä-älyisen seksihullun housuihin, odottaisin häneltä jotakin näkemääni persoonallisempaa otetta. Esityskerrat hionevat hänenkin tulkinnastaan timantin.

Sosiaalityöntekijä Frankina nähdään Antti Tiensuu, joka hoitaa hommansa vahvaan ääneensä luottaen.

Kirsimarja Järvinen tekee niin mielisairaanhoitajan (Gunn) kuin tarjoilijattaren (Johanne) roolit. Melonejaan ja muita sulojaan tarjoavan Johannen osa muodostuu näytelmän yhdeksi kohokohdaksi.

Yläkerran naisella, Reidunilla on varsin vähäinen osa tässä paketissa. Eeva Hakulinen tekee roolin taidokkaasti oikeissa mittasuhteissa.

Lavastuksen toteuttanut työrymä on pitänyt tuottoisan ideariihen. Näyttämöllä ei ole mitään turhaa.

Puvustus on mielenterveyttä edistävää. Roolihenkilöt pukeneet ammattilaiset eivät ole hurahtaneet naisten lehdistä tuttujen vaatehuoneiden ja -kaappien täytteisiin, vaan he ovat etsineet asusteet, jotka tukevat kunkin henkilön välittämää sanomaa. Onnistunein roolivaatetus on Johannes Korpijaakon Ellingillä - menkää vaikka katsomaan!

MATTI PULKKINEN

Kukapa se loppujen lopuksi välittämistä tarvitsee? Sosiaalityöntekijä Frank (Antti Tiensuu) turvautuu pahan päivän koittaessa holhokkiensa Ellingin ja Kjellin syliin. Tämä näytelmä avaa mielenterveyden lukuisat solmut. (Kuva: Tampereen Teatteri)

Kukapa se loppujen lopuksi välittämistä tarvitsee? Sosiaalityöntekijä Frank (Antti Tiensuu) turvautuu pahan päivän koittaessa holhokkiensa Ellingin ja Kjellin syliin. Tämä näytelmä avaa mielenterveyden lukuisat solmut. (Kuva: Tampereen Teatteri)

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>