Verottaja päätti, että suurituloiset voivat kieltää verottajaa antamasta verotustietojaan medialle. Päätöksessään tietojen luovuttamisasiassa verottaja vetoaa EU:n tietosuoja-asetukseen. Suomen Journalistiliitto vaatii selkeyttä viranomaisten tulkintalinjauksiin. Liitto kantelee mediayhtiöitä edustavan Medialiiton kanssa oikeuskanslerille asetuksen tulkinnasta.
”Huolena on se, että verottajan lisäksi muutkin viranomaiset alkavat tulkita EU:n tietosuoja-asetusta niin, että sen nimissä rajoitetaan jatkossa yhteiskunnallisesti tärkeitä tietoja”, Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho painottaa.
Nyt tietosuoja-asetuksesta ei ole selkeää linjausta. Tämän vuoksi viranomaiset voivat tulkita itse perusteita. Mitä vähemmän tietoa viranomaisten toiminnasta ja päätöksistä sekä päätöksien perusteista on median käytettävissä, sitä kapeammaksi sananvapaus ja tiedonvälitys käyvät.
”Päätöksenteon julkisuus ja avoimuus on yhteiskunnallisesti tärkeä asia. Se tuo verotapauksessa läpinäkyvyyttä palkka- ja ansiokeskusteluun sekä eri ammattien ja tehtävien arvostukseen”, sanoo Aho.
Journalistiliitto pitää verottajan tulkintaa EU:n tietosuoja-asetuksesta toimittajien työn vaikeuttamisena. Aiemmin verottaja lähetti kaikki tiedot medialle sähköisesti. Nyt täydelliset listat saa vain käymällä henkilökohtaisesti verotoimistossa. Tämä asettaa isoissa kaupungeissa ja pienillä paikkakunnilla olevat toimittajat eriarvoiseen asemaan.
Journalistiliiton asiaa koskevan tiedotteen voit lukea täältä.