Uutiset

Tilastokeskuksen tilasto kertoo karua kieltä riistaonnettomuuksista myös Pirkanmaalla.

today15.11.2019

share close

Tilastokeskuksen kokoama riistaonnettomuustilasto osoittaa, että suurin osa tieliikenteen riistaonnettomuuksista tapahtui 2018 Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Riistaonnettomuuksista valtaosa oli autojen törmäyksiä valkohäntäpeurojen ja metsäkauriiden kanssa.Valkohäntäpeuraonnettomuuksien kuntalistaus konkretisoi hyvin tosiasian, että peurakanta on tiheimmillään eteläisessä ja lounaisessa Suomessa. Näillä alueilla riski ajaa peurakolari on kaikkein suurin ja erityisen suuri se on nyt marraskuussa. Tieliikenteen riistaonnettomuuksista valtaosa sattuu tähän aikaan vuodesta. Marraskuussa kirjattiin viime vuonna yli 2 000 riistaonnettomuutta eli pääasiassa hirvi-, peura tai kauriskolaria, joka on kuudesosa viime vuoden yli 12 000 riistaonnettomuudesta.

Pirkanmaan kunnista tilastoissa Valkohäntäpeurakolareita eniten tapahtui Sastamalassa, joka on valtakunnallisesti neljänneksi eniten. Valtakunnallisesti viidenneksi eniten peurakolareita sattui Urjalassa. Hirvikolareissa pirkanmaan kunnat eivät mahtuneet TOP20:en.

 

Kirjoittaja: Sampsa Simpanen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%