Uutiset

Pelastuslaitos varoittaa: Järvien ja lampien jäät eivät vielä kestä

Pelastuslaitos varoittaa: Järvien ja lampien jäät eivät vielä kestä

Viime päivien pakkaset jäädyttivät jo useita pieniä järviä ja lampia. Nyt sää on lauhtunut ja se myös ennusteen mukaan jatkuu lauhana. Pelastusviranomaisten viesti ihmisille onkin: varokaa heikkoja jäitä, sillä jäillä ei ole vielä turvallista liikkua.

Lapset menevät usein uteliaisuuttaan järven jäälle tai he seuraavat vanhempien ihmisten esimerkkiä. Pelastuslaitos vetoaakin vanhempiin, etteivät he antaisi huonoa esimerkkiä menemällä heikoille jäille. Pelastuslaitoksen mukaan lapsille tulisi myös kertoa, että vesi on armoton elementti ja jäinen vesi vielä armottomampi.

Vaikka lasten kanssa voi heikkojen jäiden vaarallisuudesta keskustella, niin lemmikkieläinten kanssa on toisin. Lemmikit tulisikin pitää kytkettyinä vesistöjen lähellä. Jos lemmikki kuitenkin joutuu veden varaan, on turvallisinta soittaa 112:een ja odottaa pelastajien saapumista, neuvoo pelastuslaitos.

Asiantuntijoiden mukaan syksyinen, kunnon pakkasella syntynyt teräsjää kantaa kävelijän viisisenttisenä, mutta turvalliseen liikkumiseen jäällä tarvitaan vähintään kymmenen senttimetriä teräsjäätä. Jos esimerkiksi rannassa on viisi senttiä paksu jää, sadan metrin päässä ei välttämättä enää ole.

Turvallisuuteen heikoilla jäillä voidaan valmistautua. Monet pilkkionkijat käyttävät kelluntahaalareita ja pelastautumispukuja. Mutta pelkkä pukujen käyttö ei riitä. Niiden käyttöä pitää ensin harjoitella oikeissa olosuhteissa, sillä ilman harjoittelua voi käydä yhtä huonosti kuin ilman pukuja. Myös jäänaskalit kuuluvat jokaisen jäällä liikkujan varusteisiin.

Jäihin pudottua ja sieltä selvitäkseen tarvitaan hyvät fyysiset voimat ja ripaus onnea. Apu saattaa olla kaukana ja ongelma on, miten pystyy yleensäkään hälyttämään apua. Varsinkin jos on yksin liikkeellä.

Kotipaikkakunnallaan ihmiset usein tietävät vaaranpaikat, jotka liittyvät vesistöihin. Mutta kun ihmiset muuttavat paikkakuntaa, heidän kannattaa selvittää uuden paikkakunnan vesistöt ja miten ne käyttäytyvät, kun on huono talvi tai hyvä talvi. Virtausolosuhteet voivat pitää jäät heikkoina monesta paikkaa läpi talven. On aina selvitettävä, mistä voi hiihtää tai kävellä tai ajaa moottorikelkalla. Valkoinenkin hanki järvellä tai joella voi pettää.

On vaikea antaa selkeitä ohjeita, koska jäälle voi mennä turvallisesti. Voidaan puhua jään vahvuudesta, mikä kantaa ihmisen, mutta nyrkkisääntönä voidaan pitää, että jää on kantavaa vasta pitkän pakkasjakson jälkeen.

Jos jää pettää:

- säilytä maltti ja toimi harkiten

- huuda heti apua

- käänny siihen suuntaan mistä olit tulossa

- riko jäätä edeltäsi niin pitkälle kuin se käsin ja vartalolla särkyy

- kohota itsesi potkimalla vaaka-asentoon ja ponnista jään päälle.

Jos huomaat jonkun pudonneen jäihin, niin voit auttaa tekemällä nopeasti hätäilmoituksen numeroon 112. Uhria pitää kannustaa pysymään pinnalla. Tämän jälkeen voidaan käyttää mahdollisia apuvälineitä, joihin pelastettava voi tarttua. Näitä voivat olla esimerkiksi oma vaatekappale, riuku tai köysi. Auttajan pitää aina varmistaa oma turvallisuutensa. Onnettomuuspaikkaa pitää lähestyä ryömimällä kestävän jään suunnasta. Jos uhri saadaan ylös, on huomioitava, että voimakkaasti alilämpöistä ihmistä on liikuteltava varovasti eikä myöskään saa lämmittää aktiivisesti.

On mahdollista, että avannosta ei pääse nousemaan ylös, eikä pelastaja pääse lähelle uhria. Tällöin on tärkeää, että avannossa liikkuisi mahdollisimman vähän ja rauhallisesti odottaen lisäavun, kuten pelastushenkilöstön saapumista.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>