Uutiset

Kaksi pirkanmaalaista aikuista on sairastunut tuhkarokkoon – jopa 100 ihmisen on arvioitu altistuneen tartunnalle

today12.2.2020

share close

Kaksi pirkanmaalaista on sairastunut tuhkarokkoon kaukomatkan jälkeen. Sairastuneet ovat rokottamattomia nuoria aikuisia, jotka ovat matkustaneet samassa seurueessa tammikuussa.

Sairastuneet ovat joutuneet sairaalahoitoon voimakkaiden oireiden takia. Koska rokottamattomien henkilöiden tuhkarokko on erittäin tarttuva, taudille altistuneet on kartoitettu ja heihin ollaan yhteydessä.

– Olemme tehneet tiistain jälkeen kattavan selvityksen sairastuneiden liikkeistä Pirkanmaalla. He ovat olleet niin sairaita, että ovat liikkuneet hyvin vähän. Mutta koska kyseessä on hyvin tarttuva tauti, nekin vähäiset liikkeet ovat aiheuttaneet toimenpiteitä, kertoo infektiosairauksien apulaisylilääkäri Reetta Huttunen Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä.

– Paikoissa, joissa he ovat olleet on noin satakunta altistunutta, joihin on oltu yhteydessä tiistain ja keskiviikon aikana. Heiltä on tarkistettu rokotesuoja ja osa on rokotettukin nyt.

Sairastuneet henkilöt ovat nyt erityksissä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Huttusen mukaan heidän oireensa ovat niin voimakkaat, että he tarvitsevat sairaalahoitoa senkin vuoksi.

Kirjoittaja: Pasi Vainionperä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%