Uutiset

Kangasalan kouluja on lakkautusuhan alla.

today17.2.2020

share close

Kangasalan sivistyslautakunta ja elinympäristölautakunta käsittelevät tiistain kokouksissaan kaupungin tuoretta päiväkoti- ja kouluverkkosuunnitelmaa vuosille 2020–2030.

Suunnitelmassa on perattu kaupungin eri alueiden lapsimäärän kehitystä ja olemassa olevien koulurakennusten kuntoa, joiden pohjalta suunnitelmassa esitetään toimenpiteitä.

Pikkolan-Keskustan alueelle esitetään uutta rakennusta pienten lasten yksikölle Pikkolan päiväkodin tilalle. Yksikköön tulisi kuusi ryhmää varhaiskasvatukselle, 0–2-luokkien opetusryhmiä ja kolme vuorohoidon ryhmää. Vesaniemen päiväkoti purettaisiin.

Ruutanan-Havisevan alueelle esitetään yhden yhteisen koulun rakentamista Ruutanaan Ruutanan ja Havisevan alueen lapsille. Havisevan koulu lakkautettaisiin uuden koulun valmistumisen jälkeen.

Huutijärven-Raikun alueella lakkautettaisiin Raikun koulu. Raikun oppilaat siirtyisivät Huutijärven kouluun.

Suoramalle rakennettaisiin pienten lasten yksikkö, joka sisältäisi varhaiskasvatuksen sekä 0–2-luokkalaisten ryhmiä. Suunnitelmassa varaudutaan myös Suoraman päiväkodin peruskorjaukseen, osittaiseen purkamiseen tai laajentamiseen.

Kuhmalahdella varaudutaan rakentamaan tilat 3–4-luokille Kuhmalahden päiväkodin yhteyteen. Kuhmalahden alueen 1–2-luokkalaiset opiskelevat jo nykyisin päiväkodin tiloissa. 5–6-luokan oppilaat siirtyisivät Sariolaan Sahalahdelle. Sahalahdella lakkautettaisiin Vilpeilän koulu.

Päiväkoti- ja kouluverkkosuunnitelman ehdotettujen toimenpiteiden sisältö tarkentuu hankevalmistelussa, ja niiden ajoitus ratkaistaan vuotuisessa talousarviovalmistelussa.

Suunnitelman kantava ajatus on, että palveluverkon yksiköt ovat kooltaan toiminnallisesti ja taloudellisesti tarkoituksenmukaisia. Lähtökohtana Kangasalla on jatkossa vähintään 80 oppilaan kouluyksiköt ja varhaiskasvatuksessa vähintään 100-paikkaiset yksiköt.

Kirjoittaja: Sampsa Simpanen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%