Keramiikkataiteilija Teemu Luoto saa työstään elinvoimaa, hänen teoksensa puolestaan antavat elinvoimaa omistajilleen

Keramiikkataiteilija Teemu Luoto, 78, on ammentanut elinvoimaa materiaalistaan savesta, yllätyksellisestä työstään sekä valmiista teoksistaan kuusi vuosikymmentä.

Laajan ja monipuolisen tuotannon valmistanut Kuhmalahden taidepappilan isäntä tietää, että hänen luomuksensa ovat koskettavuudessaan merkityksellisiä myös hankkijoilleen, omistajilleen.

– Minulle luovana ihmisenä ja herkkänä taiteen tekijänä on erityisen tärkeää, että ihmis- ja eläinhahmoni saavat hyvän kodin. Vaikka taiteilijan elämä ei aina olekaan taloudellisesti vaurasta, joskus on tarjolla olevasta rahasta huolimatta pakko jättää teos myymättä. Kun on puhaltanut hengen työhönsä, sen liekin palon ei halua sammua, Luoto kertoo.

Keramiikkataiteilija iloitsee, että tekijällä on oikeus käydä katsomassa käsiensä jälkeä niistä luopumisen jälkeenkin. Luoto on käyttänyt mahdollisuutta hyväkseen.

– Kodeissa aistii heti, jos taideteos on arvostettu, rakastettu ja tärkeäksi koettu. Tämä tunne on erittäin palkitseva, kuin palkka, Luoto sanoo.

Luoto on kohdannut pitkän uransa aikana, että myös hänen töitään on päätynyt kirpputorien myyntipöydille. Noissa kohtaamisissa taiteilija tuntee piston sydämessään, kun aavistaa, ettei hankkijalleen läheinen teos ole puhutellut omaisia.

– Olen ostanut kirpputoreilta töitäni takaisin itselleni.

”En eläisi ilman taidetta”

Teemu Luodon koko elämä nojaa taiteeseen.

– En eläisi ilman taidetta. Olen ollut tietoinen tästä riippuvuudesta nuoruudestani lähtien, jolloin halusin päästä Taideteolliseen korkeakouluun. Sieltä valmistuttuani minua odotti perinteisesti pottimaakarius eli hyötykeramiikan tekeminen. 1960-luvun termiä lainaten heittäydyin tekemään hyödytöntä taidetta. Valintani ja tieni on osoittautunut palkitsevaksi, konkarikeramiikkataiteilija iloitsee.

Helsinkiläissyntyinen Luoto on asunut Kuhmalahden vanhassa pappilassa vuodesta 1971 lähtien. Pappilan isäntä ei ole katunut huutoaan, vaan mies kehrää edelleenkin tyytyväisenä hankintaansa.

– Pappilan mäeltä eivät puhteet lopu. Aina on jotakin tointa, johon voin tarttua. Joskaan en ruoski itseäni vereslihalle tai huonolle omatunnolle tekemättömien töiden takia. Prinsessaruusumainen kasvillisuus tekee pappilamiljööstä mystisen, Luoto hymyilee.

Luoto puhuu taideteoksilleen.

– Juttelen töilleni jo niiden tekovaiheessa. Puhelen myös valmiille teoksille. Silitän koiriani ja kyselen niiden vointeja. Sirkuttelen linnuilleni. Ihmettelen maailmanmenoa sammakoilleni sekä hylkeilleni.

Luoto sanoo olevansa onnellisesti naimisissa teostensa kanssa. Pappilan kamareissa ja saleissa on tutut ja turvalliset kaverit.

Ikääntyessään Luoto on huomannut, miten moni taiteilija tekee kuolinsiivouksensa hävittäen paskana pitämänsä luomukset.

– En ole vielä ryhtynyt moiseen hävitykseen ja puhdistukseen!

Synnytyskivuista luomisen iloon

Jokainen uusi taideteos on haaste. Teemu Luoto korostaa helvetillisten synnytystuskien lataavan luovan työn tekijän akut. Niihin tankataan elinvoimaa.

– Olen minäkin kiroillut dreijani ja savimöykkyni äärellä. Kun yrittää saada materiaalistaan otteen, mutta raaka-aine ei vain antaudu. Silloin helvetit sinkoilevat. Tuskaileminen kuuluu prosessin kulkuun. Vuosikymmenien kokemuksella tiedän, että synnytyskipujen jälkeen koittaa gloria. Luomuksesta tuleekin monin verroin parempi kuin lähtöajatus oli.

Peräpeiliinsä kurkistaessaan keramiikkataiteilija näkee uran, joka on ollut kattava ja näyttävä.

– Monta kertaa ajatuksiini on pulpahtanut ilo, että jaksoin nuoruudessani maksaa opiskeluni, silloin kohtuullisen isoilta tuntuneet kevät- ja syyslukukausimaksut. Elämä ja työ ovat palkinneet.

Taideteollinen korkeakoulu kasvatti pottimaakareita. Luodolla on työhuoneensa seinällä kehystettynä mustavalkoinen valokuva, jossa hän poseeraa dreijaamansa kahvikaluston kanssa. Kupit ja lautaset sekä kermakko ja sokerikko päätyivät jollekin lääkäriperheelle Kuopioon.

Luoto sanoo, että hän olisi kyllästynyt ja tylsistynyt, jos työarki olisi tarjonnut vain astioiden vääntämistä.

Rohkeus palkittiin. Nuori taidekeraamikko sai huomata varsin pian, että ihmiset haluavat koteihinsa savesta muotoiltuja taideteoksia.

Tuota pikaa suuri suomalainen yleisö oppi tuntemaan Luodon persoonallisen taidemaailman. Keramiikkataiteilija valmisti rintavia, reiteviä ja perseviä naishahmoja sekä lihaksikkaita ja timmejä figuureja. Luodon sumopainijaveistokset ovat poikkeus. Ne ovat buddhamaisen pulskia miehiä.

Luodon suuri eläinrakkaus johdatti hänet tekemään lintuja, pupuja, leijonia, karhuja, koiria, sammakoita, norsuja, jakkihärkiä, hylkeitä sekä virtahepoja.

– Eläinhahmot herättävät ihmisissä paijaamishalun. Olen luonut savesta urani aikana eräänkin eläinkunnan edustajan. Näiden tekeminen on ollut mielekästä ja hyödyllistä. Muun muassa Tampereen kaupunki on hankkinut 17 eläinveistosta ja Kangasalan kaupunkikin 10 eläintyötä.

Luoto inspiroituu myös ihmisvartalon kuvaamisesta. Hän on tehnyt laajan kavalkadin eri ihmisrotujen naamioita, salskeita rintareliefejä, tiukkoja pakaroita, pöksyissä pullottavia peniksiä ja juhlakunnossa olevia kulleja ja lihaksikkaita käsiä sekä jalkoja.

– Sukupuolielimet ovat luonnollinen osa ihmisen ruumista. Niillä jatketaan sukua, mutta myös leikitään ja tehdään kivaa. Seksuaalisuuden harrastaminen on luontaisin tapa hankkia elinvoimaa. Samoin alastomuus on viatonta. Olen tehnyt penikset toivossa, että ihmiset vapautuisivat, eivätkä suhtautuisi jyrkästi Luojan luomaan.

Keramiikkataiteilija nostaa dreijalleen Kullikenraalitar-veistoksen. Nyt korona-aikanakin maailman eri puolilta kantautuu mahtipontisia puheenvuoroja, joissa väitetään, että pandemia taltutetaan viikossa. Fallos kuvaa osuvasti vallankäyttöä, etenkin kun johtajat ovat miehiä.

Maanläheisyys merkitsee paljon

Teemu Luoto palaa elinvoimateemaan. ­

– Maa on tärkeä elementti.

– Savi on maata. Täällä Kuhmalahdella on paljon hyviä savimaita. Niiden ansiosta tänne on syntynyt vuosisata sitten monta tiilitehdasta.

Luoto muistuttaa, että varhaisimmat merkit ihmisten elämästä välittyvät saviastialöytöinä. Museoissa on esillä jopa 5000 vuotta vanhoja saviruukkuja.

– Suomen kansallismuseossakin on hyvin kiinnostavia maastamme löytyneitä savisia hyötytavaroita.

Luotoon on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen 10 000 vuoden takainen Willendorfin Venus. Hänen mielestään pikkuruisen saviveistoksen pyöreä pää, kookkaat rinnat ja lautasmaiset pakarat tekevät hyväntuulisesta esineestä äiti maan.

MATTI PULKKINEN