Uutiset

Poliisi varoittaa venevarkaista

today12.5.2020

share close

Sisä-Suomen poliisissa on kirjattu tämän kevään aikana jo lukuisia veneisiin, niiden moottoreihin ja venetarvikkeisiin liittyviä varkauksia. Esimerkiksi Jyväskylässä tähän luokkaan kuuluvia varkauksia on kirjattu 8, Tampereella 6, Laukaassa ja Nokialla 3 sekä Pihtiputaalla ja Viitasaarella 2. On odotettavissa, että määrät kasvavat koko poliisilaitoksen alueella. Viime vuoden aikana esimerkiksi Jyväskylässä luku oli yhteensä 39 ja Tampereella 67.

Henkilöt, jotka veneitä varastavat, käyttävät usein internetissä olevia myyntipalstoja anastetun omaisuuden myymiseen. Varkaat ottavat myös yhteyttä henkilöihin, joilla on ”halutaan ostaa soutuvene” – ilmoitus jollain myyntipalstalla. Tarkoituksena on saada myytyä varastettu vene tai, jos hallussa ei sillä hetkellä ole ostajan haluamaa venettä, käydään varastamassa sellainen.

Poliisi ohjeistaa soutuvenettä ostavaa olemaan huolellinen kauppatilanteessa. Jos kauppa tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, se kannattaa jättää tekemättä. Kukaan ei pääsääntöisesti myy esim. hyväkuntoista Päijän-soutuvenettä alle 500 euron. Muista myös tehdä kauppakirja, jossa on myyjän tiedot ja tarkista myyjän henkilöllisyys. Jos ostaa veneen, jota olisi ollut syytä epäillä anastetuksi, ostaja voi syyllistyä kätkemisrikokseen.

Epämääräisistä soutuveneiden myynti-ilmoituksista tai veneiden myyjistä voi laittaa poliisille tietoja sähköpostiin vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi tai vihjenumeroon 0800 90022 (numerossa on vastaaja, johon viesti jätetään).

Kirjoittaja: Sampsa Simpanen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%