Uutiset

Tampereen henkirikoksen tutkinta siirtyy syyteharkintaan

today12.5.2020

share close

Sisä-Suomen poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan Tampereen Vasaratiellä tammikuun 28. päivän aamuna tapahtuneen henkirikoksen osalta. Asia on eilen saatettu aluesyyttäjälle syyteharkintaa varten.

Poliisin kansainvälisiin tiedonsaantipyyntöihin ei ole saatu vielä vastauksia. Poliisi on kuitenkin omien esitutkintatoimenpiteiden avulla saanut riittävästi selville osin samoja seikkoja, joista tiedonsaantipyynnöissä on ollut kysymys, ja tämän vuoksi ei ole ollut tarvetta hakea Pirkanmaan käräjäoikeudelta päätöstä syytteennostamisen määräajan jatkamiseksi.

Esitutkinnassa vuonna 2000 syntynyttä miestä on epäilty murhasta, 1999 syntynyttä naista avunannosta murhaan ja toista vuonna 2000 syntynyttä miestä yllytyksestä murhaan.

Kirjoittaja: Sampsa Simpanen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%