Nokian kaupunki kokeilee automaattipuheluiden käyttöä 70-vuotiaiden ja sitä vanhempien nokialaisten tilanteen ja palveluntarpeen kartoittamiseen. Tavoitteena on kokeilla pandemiatilanteessa uusia keinoja kysyä kuulumisia kuntalaisilta ja kertoa heille, mistä ja miten saada tarvittaessa apua. Ikäihmisille on jo aiemmin lähetetty postitse koronavirusaiheinen tiedote ja toimintaohjeita.
Puhelukierros toteutetaan maanantaina 1.6. aamupäivällä, jolloin vanhustyön johtaja Katja Uitus-Mäntylän äänellä puhuva robotti soittaa noin 3000 ikäihmiselle. Robotti soittaa uudelleen iltapäivällä niille, joita ei aamupäivän aikana tavoiteta. Puhelu soitetaan numerosta 03 4109 1130. Robotti ei soita asukkaille, jotka ovat jo ikäihmisten palvelujen piirissä tai puhelinnumeroihin, joissa on markkinointikielto.
- Kyse on uudenlaisesta tavasta olla yhteydessä suoraan kuntalaisiin. Haluamme kokeilla digitalisaation mahdollisuuksia koronan aiheuttamassa poikkeustilanteessa ja kartoittaa, kuinka hyvin saamme tällä tavoin selvitettyä ikäihmisten tilannetta ja yhteydenoton tarvetta, kertoo vanhustyön johtaja Katja Uitus-Mäntylä.
Kaikkien kohderyhmään kuuluvien nokialaisten puhelinnumerot eivät välttämättä ole saatavilla. Näin on esimerkiksi salaisten numeroiden ja Prepaid-liittymien kohdalla. Tämän vuoksi kaupunkilaiset voivat soittaa robotille myös itse puhelun vastaanottaakseen. Kyseessä on normaali matkapuhelinnumero, johon soittamisen hinta määräytyy kuluttajan oman liittymäsopimuksen perusteella.
Lisäksi on mahdollisuus soittaa suoraan ikäihmisten neuvontanumeroon 044 4861729, mikäli asukkaalla on mielessään kysymyksiä tai huolenaiheita. Palveluaika on arkisin klo 8-15.