Äänensä karjalaisille ja karjalaisuudelle antanut diplomilaulaja Raita Karpo: ”Odotan aikaa, jolloin Suomi saa Karjalan takaisin”

80 vuotta sitten talvisodan päättäneessä Moskovan rauhassa Suomi luovutti suuren osan Karjalan historiallisen maakunnan alueesta silloiselle Neuvostoliitolle. Suomi teki maailmanhistoriaa sijoittamalla runsaat 400 000 karjalaista kantamaahan. Evakkoväki rikastutti iloisella elämäntavallaan ja väkevällä kulttuurillaan sekä suurella aktiivisuudellaan sijoittumispaikkakuntien elämää. 79-vuotias diplomilaulaja Raita Karpo on antanut vuosikymmenien ajan tuhansissa esiintymisissään äänen Karjalan heimolle ja historialliselle maakunnalle, joita vaalitaan maamme jokaisessa niemessä ja notkossa.

Talvisodan loppumisesta on kulunut 80 vuotta. Karjalan Liitto viettää toimintansa 80. juhlavuotta. Lukuisien karjala-, pitäjä- ja sukuseurojen aikeissa oli koota kansalaiset riemuitsemaan karjalaisuudesta, josta on siirtolaisten ja heidän jälkeläistensä ansiosta tullut tärkeä osa kantasuomalaista elämänpiiriä ja kulttuuria. Tavallisesti esimerkiksi kaukolalaiset ovat kokoontuneet vuosittain Ruovedellä tai Ylöjärvellä, kivennapalaiset jossakin Tampereen seudulla, sakkolalaiset Urjalan tienoolla sekä pyhäjärveläiset Sastamalan ympäristössä.

Kesäkuukaudet ovat olleet perinteisesti vilkasta kotiseuturetkeilyn aikaa itärajan taakse. Tänä suvena suomalaisten Karjala-laulut eivät raiu Karjalankannaksella eivätkä Laatokan rannoilla.

79-vuotias taiteilija Raita Karpo on lievittänyt Karjala-aiheisilla lauluillaan jo vuosikymmenien ajan paljasjalkaisten karjalaisten ikävää itärajan taakse jäänyttä maakuntaa kohtaan. Karjalan kultakäköseksi kutsuttu laulaja maalaa tulkinnoissaan kuvaa evakoiden jälkeläisille heidän esiäitiensä ja -isiensä asuinsijoista.

Vuonna 1941 syntynyt Karpo on tehnyt lukuisia kotiseuturetkiä Karjalankannaksella sijaitsevaan Metsäpirttiin ja Kannaksen keskiosassa, Vuoksen etelärannalla olevalle Valkjärvelle. Ne ovat hänen Amanda-äitinsä ja Risto-isänsä synnyinpitäjät. Suomenlahden rannalla oleva Terijoki hohkaa tsaarillista loistoa. Kansainvälisyydestään ja taiteilijoistaan kuulu paikkakunta oli Karpon vanhempien asuin- ja työpaikka.

– Kyllä minä toivon Luojan suovan, että suomalaiset saisivat vielä jonakin päivänä Karjalan takaisin osaksi Suomi-neitoa, Karpo sanoo.

– Ahkerana Karjalan-kävijänä voin vakuuttaa, että maa puhuu itse, kun sitä osaa kuunnella ja tulkita. Kannattaa mennä itärajan taakse ja aistia sukunsa vanhoista paikoista, mitä Karjala on ollut ja mitä se on. Maa on edelleen hedelmällistä. Järvet ovat kalaisia. Käköset kukkuvat. Tuomet tuoksuvat.

Loppumattomasta rakkaudesta Karjalaan

Eri sukupolvet liittävät kirkasäänisen sopraanon Raita Karpon vankkumattomasti Karjalaan, karjalaisiin sekä karjalaisuuteen. Ikoninen taiteilija on ristitty Karjalan kultakäköseksi.

– Omassa karjalaisuudessani palaa sammumaton hengenliekki, jonka olen saanut syntymälahjanani äidiltäni, Karpo kertoo.

– Äitini ja isäni suvut ovat edustaneet kristallinkirkkaasti sitä karjalaisuutta, jossa suvuilla ja perheille on keskeinen rooli. Sukurakkaus on kuin luonnonlähde, joka pulppuaa taukoamatta uutta elämän eliksiiriä, Karpo täydentää.

Karpo muistelee historiaan jääneitä tuokioita, joissa hänen perheensä lauloi äänissä arjen suloksi ja juhlan kunniaksi.

– Laulan rajattomasta ja loputtomasta rakkaudestani Karjalaa kohtaan. Musiikilla on mystinen vaikutus saattaa ihminen fyysisiin paikkoihin ja syvällisiin tunnelmiin, joita hän kaipaa. Karjala ja karjalaisuus roihahtavat riimityksissä ja sävelissä, hän miettii.

Karpo muistaa läpi elämänsä historiallisen hetken omalta uraltaan, jolloin hän ensimmäisenä suomalaisena laulajattarena kanteleensoittajien säestämänä nousi tulkitsemaan laajaa ja monipuolista Karjala-ohjelmistoaan.

– Suomenniemellä ei ole sellaista kirkkoa, jossa en olisi konsertoinut, laulanut Karjalasta. Laulujen Karjala on yhteistä kansallista kulttuuripääomaamme, hän teroittaa.

Kansallispuku tuo Karjalan iholle

Kultahapsinen Raita Karpo kokee, että esimerkiksi kansallis- ja kansanpuvut kuvaavat hyvin seikkaperäisesti karjalaisuutta.

– Kun puen ylleni inkeriläisen Tuuterin, karjalankannakselaiset Sakkolan tai Valkjärven tai muinaissuomalaisen Tuukkalan kansallispuvun, sukellan rajan taakse jääneiden historiallisten pitäjien rikkaaseen kulttuurielämään. Kankaissa ja niiden väreissä on Karjala.

Karpo kertoo, että esimerkiksi Suomen Kansallisoopperassa laulaessaan hän meni jo hyvissä ajoin, monta tuntia ennen esityksen alkua uppoutumaan rooliinsa ja sitä ympäröivään aikaan ja maailmaan.

– Karjalaisuus on konkreettisesti koettavissa oleva asia.

Karpo toivookin, että käsitöitä rakastavat suomalaiset pitäisivät hyvää huolta muun muassa rikkaasta kansallis- ja kansanpukuperinnöstään. Niihin somistautumalla ihmiset liittyvät kansakunnan pitkään historiaan.

Laps’ olen Karjalan

Kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin riimittelemä ja mestari Fredrik Paciuksen säveltämällä Maamme -laululla on erityinen sija kaikkien suomalaisten sydämessä.

Säveltäjä ja sanoittaja Aili Runneen tekemä Laps’ olen Karjalan -laulu on lunastanut erityisaseman karjalaisten tuntojen välittäjänä. Sen tunteisiin vetoavat sanat ja karjalaista sielunmaisemaa hivelevät sävelet puhuttelevat niin paljasjalkaisia karjalaisia kuin heidän jälkeläisiään.

– Joka kerta, kun tulkitsen kappaleen, elän uudelleen Karjalan valtavan maailman, joka on keskeinen osa minuuttani, Karpo toteaa.

– Se, että runsaat 400 000 ihmistä joutuu sodan kiroissa jättämään kotinsa ja maansa sekä mantunsa, on järkyttävä asia. Siinä ihmiset ovat joutuneet repäisemään juurensa synnyinmaaperästään. Heidän on pitänyt sanoa hyvästit koko elämänpiirille, jossa esiäidit ja -isät ovat tehneet oman osansa, Karpo miettii.

Karpo tietää, että nimenomaan Karjala-aiheiset laulut ovat merkinneet karjalaisille turvallista olkapäätä itkeä ja surra sitä, mistä he ovat joutuneet luopumaan.

Karpo toivoo, että Karjalan kannel ja lyriikat soivat vuosikymmenestä ja vuosisadasta toiseen elinvoimaisina muistuttaen ajasta, jolloin historiallinen maakunta oli tärkeä osa upeiden maakuntien Suomea.

Puhutaan murretta ja leivotaan piirakoita

Karjalaisuus koskettaa liki kaikkia suomalaisia sukuja. Karjalaisten veri on sotkeutunut tehokkaasti kaikkien maakuntien asukkaiden kanssa.

Karjalan ääneksi kutsutulta Raita Karpolta kysytään tuon tuosta, miten karjalaisuus säilyy keskeisenä osana suomalaista elämäntapaa ja kulttuuria.

– Resepti on käytännöllinen ja helppo. Puhutaan karjalan murretta. Huolehditaan, että ilmeikkäät karjalaiset sanat ja toteamukset ovat jokapäiväisessä käytössä. Kaikki murteet rikastuttavat suomen kieltä, joka on hyvin ainutlaatuinen kieli koko maailmassa, Karpo korostaa.

– Leivotaan riisipiirakoita sekä potattipiiraita ja tehdään karjalanpaistia. Karjalaisissa ruuissa on oma vahva makumaailmansa, joka koukuttaa aina. Karjala maistuu maukkaalta, Karpo heläyttää.

Karpo muistuttaa jokaisen sukupolven vastuusta siirtää perheiden ja sukujen tiedot eteenpäin. Karpo tietää, että lapset ovat vastaanottavaisia ja oppivat hyvin, kun heitä vain kasvatetaan ja opetetaan.

– Esimerkiksi tanhuaminen istuu aivan samalla tavalla 2020-lukuun kuin 1920-lukuunkin. Monet kulttuuriharrastukset tarjoavat aidon sosiaalisen kanssakäymisen muotoja. Niitä kannattaa vaalia ja suosia.

Karpo muistaa, miten hän istui lumoutuneena ja kuunteli mummojensa, vaariensa ja vanhempiensa tarinoita Karjalasta.

– Kertomukset ja sattumukset tarttuvat lapsillakin helposti korvan taakse.

Karpo teroittaa, että ihminen on henkinen olento. Hänen mukaansa Karjalassa viljeltiin niin luterilaista kuin ortodoksista uskoa, joilla molemmilla on merkittävä rooli ihmisten moraalin kasvattajana ja kehittäjänä.

MATTI PULKKINEN