Uutiset

Tampereen lauantaiaamun tapahtumia tutkitaan tappona, tapon yrityksenä sekä törkeän pahoinpitelyn yrityksenä

today6.7.2020

share close

Sisä-Suomen poliisi tutkii Haapalinnan lauantaiaamun tapahtumia tappona, tapon yrityksenä sekä törkeän pahoinpitelyn yrityksenä. Rikosnimikkeet saattavat esitutkinnan edetessä muuttua.

Surmansa saanut oli vuonna -79 syntynyt mies. Vuonna 1977 syntynyt mies sai vakavia vammoja, mutta hänellä ei ole hengenvaaraa. Teosta epäillään 2003 syntynyttä nuorta sekä 1984 syntynyttä naista. Molemmat ovat ulkopaikkakuntalaisia. He ovat sukua keskenään ja olivat vieraina uhrin asunnossa. 1977 syntyneen miehen osalta asiaa on tutkittu törkeän pahoinpitelyn yrityksenä.

Poliisi kertoo tiedotteessaan että ei ole tiedottanut asiasta aiemmin, koska viikonlopun aikana ei ole ehditty kuulustelemaan kuin asianosaisia. Esitutkinnan turvaaminen henkirikoksen kyseessä ollessa on ensiarvoisen tärkeää. Eräille median edustajille on kuitenkin todistajien kontaminointi tärkeämpää.

Poliisilla ei ole enempää tiedottamisen tarvetta asiassa, eikä myöskään epäillyn nuoren iän vuoksi asiasta tiedoteta.

Kirjoittaja: Sampsa Simpanen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%