Uutiset

SUN Radion uusi aamuääni on Kimmo Hoivassilta

today25.8.2020

share close


Pirkanmaan kuunnelluimman* paikallisradion uusi aamujuontaja on Kimmo Hoivassilta. Monelle jo entuudestaan tuttu ääni uhkuu intoa päästessään herättämään maakunnan arkiaamuisin
.

SUN Radion aamuohjelma SUN Uusi Aamu on saanut uuden juontajan, kun Kimmo Hoivassilta, 46, aloittaa lähetyksen vakituisena isäntänä. Vuodesta 2013 Radio SUN Oy:n palveluksessa työskennellyt Kimmo on kuulijoille ennestään tuttu mm. uutistoimituksesta, mutta päätyönään hän on tehnyt yhtiön rockpainotteisen kanavan, FUN Tampereen, aamulähetystä.

– Nyt hypätään sitten kokonaan SUN Radion taajuuksille, toteaa Kimmo. Ehkä enemmän iskelmään painottuva musiikkikin sopii jo paremmin tämän ikäiselle ihmiselle, jatkaa hän naurahtaen.

Mitenkään sokkona Kimmo ei suosittuun aamuohjelmaan lähde, sillä hän on ottanut pestiin tuntumaa jo muutamina kesäviikkoina.

– Tampereella ikäni asuneena ja tamperelaista radiota tehneenä tuo kivan lisähaasteen koko Pirkanmaan asioiden haltuun ottaminen. Toki esimerkiksi aiempien vuosien SUN Kesäkiertueet ovat jo tutustuttaneet myös muiden paikkakuntien toimijoihin ja silmäätekeviin, sanoo Hoivassilta.

Suositun aamuohjelman juontajan paikka aukeni pitkäaikaisen tekijän Ilkka Lahden siirryttyä kesällä tv-uutisten lukijaksi.

– SUN Radion yksi isoimmista vahvuuksista on varmasti mahtava yhteishenki pienessä työyhteisössämme. Se toivottavasti kuuluu myös lähetyksissä, sanoo Hoivassilta.

Asiallinen, viihdyttävä ja raikas SUN Uusi Aamu saattaa kuulijansa joka arkiaamu perille paikallisista uutisista, ilmiöistä ja ihmisistä. Rentoa menoa siivittää klo 6-11 taatusti monipuolisin iskelmä ja paras pop.

* Finnpanel Oy: KRT (Kansallinen Radiotutkimus) Joulu 2019 – touko 2020 (viikot 48-22), Pirkanmaan alue

Kirjoittaja: Radio SUN

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%