Uutiset

Tammi-elokuun aikana hukkunut huomattavasti enemmän ihmisiä mitä viime vuonna

today2.9.2020

share close
Kuva: Lempäälän kunta, arkistokuva, ei liity uutiseen.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) keräämien ennakkotietojen mukaan elokuussa hukkui 15 ihmistä. Hukkuneista yksitoista oli miehiä, yksi nainen ja kolmessa tapauksessa sukupuoli ei ole tiedossa. Viisi hukkumista tapahtui uidessa, kolme vesiliikenteen yhteydessä ja seitsemässä tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä. Suomessa hukkui kesäkuukausien aikana 50 ihmistä ja tammi-elokuun aikana 93 ihmistä.

 

Alkuvuoden hukkumislukema on viimeksi ollut suurempi vuonna 2014 (120). Viime vuonna elokuussa hukkui 6 ihmistä ja alkuvuonna 70 ihmistä. Elokuun loppuun mennessä on hukkunut 23 ihmistä enemmän kuin viime vuonna. Poikkeuksellisen suuri luku tänä vuonna selittyy osittain kevättalvella jäihin hukkuneiden määrällä, korona-ajan lisääntyneenä ulkoilulla ja tavanomaista lämpimämmällä kesäsäällä.

  •  Lämpimän kesäsään ikävänä kääntöpuolena ovat runsaat hukkumistapaturmat. Hukkuneiden määrä kasvaa, kun sää on suotuisa ja ihmisiä on paljon liikkeellä vesillä ja veden äärellä. Kesäkuukausina hukkuu ennakkotilastojen mukaan noin puolet koko vuoden lukemasta. Turhauttavinta on, että hukkumiset ovat suurilta osin ennaltaehkäistävissä, sanoo SUH:n viestintäasiantuntija Niko Nieminen.

Elokuun hukkumiskuolemista tapahtui viisi Etelä-Suomessa, neljä Itä-Suomessa, kolme Lounais-Suomessa, kaksi Länsi- ja Sisä-Suomen alueella ja yksi Lapin alueella. Kuluneen vuoden hukkuneista 68 on ollut miehiä, yhdeksän naisia ja 16 tapauksessa sukupuoli ei ole tiedossa.

 

Hyvät uinti- ja veneilykelit näyttävät jatkuvan, mutta ilma ja sen myötä vesistöt alkavat viilentyä. Nieminen haluaa muistuttaa, että kylmä vesi kangistaa nopeasti ja veden varaan joutuminen, erityisesti ilman pelastusliivejä tai pelastuspukua, voi olla kohtalokasta hyvinkin nopeasti. Oikeanlainen varustautuminen on vesille lähdettäessä nyt entistä tärkeämpää, sanoo Nieminen.

  • Hukkumistapausten välttämiseksi on muistettava, että vesillä tulee aina käyttää asianmukaisia turvallisuusvälineitä, päihtyneenä ei koskaan mennä uimaan tai veneilemään ja omat taidot tulee arvioida realistisesti. Jokaisella tulee olla riittävät tiedot ja taidot itsensä ja toisen pelastamiseen veden varasta, sanoo Nieminen.

Kirjoittaja: Sampsa Simpanen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%