Uutiset

Nokian Tehdassaaren kiinteistökehittämisen suuntaviivat ratkaistaan tämän vuoden aikana

today6.10.2020

Background
share close
Kuva: Laura Vanzo, Visit Tampere Oy

Nokian kaupungin omistukseen siirtyi viime kesäkuussa entinen Upofloorin tehdaskiinteistö. Kaupunki on sittemmin teettänyt Tehdassaaressa erilaisia selvityksiä ja kartoittanut kiinteistön käyttömahdollisuuksia. Kehittämisen vaihtoehtoina ovat joko kiinteistön myyminen tai kaupungin oma kiinteistökehittäminen. Päätöksenteko etenee vielä tämän vuoden aikana.

Kiinteistön kehittämisellä voitaisiin elävöittää historiallista tehdasaluetta ja synnyttää sinne uusia työpaikkoja. Nyt laaditut selvitykset antavat suuntaviivoja kiinteistön tulevalle käytölle esimerkiksi yritys-, tiede- ja kulttuuritoimintaan. Myös asumisen mahdollisuutta on arvioitu yleisellä tasolla.

Alueen nykyinen kaava mahdollistaa teollisuus- ja varastointikäytön. Muut mahdolliset käyttötarkoitukset selviävät myöhemmin asemakaavan mahdollisessa laadinnassa.

-Haluamme nyt avata laajaa keskustelua eri vaihtoehdoista ja tavoittaa myös potentiaalisia kohteesta kiinnostuneita toimijoita. Kaupungin oman kiinteistökehittämisen mahdollisuuksia rajoittavat yleisesti heikko kuntatalouden tilanne ja Nokialla merkittävät investointitarpeet turvallisiin ja terveellisiin tiloihin, kuten kouluihin ja hyvinvointikeskukseen, toteaa Nokian kaupunginjohtaja Eero Väätäinen tiedotteessa.

-Rakennukselle ei ole selvityksissä toistaiseksi löytynyt riittävää käyttöä kaupungin omiin tarpeisiin. Kaupungin ensisijaisena roolina alueella onkin vastata infrainvestoinneista”, Väätäinen painottaa.

Nokian kaupungin omistukseen siirtynyt kiinteistö on pinta-alaltaan noin 13 000 m2. Sen ensimmäiset osat ovat valmistuneet 1800-luvun lopulla.

Kuntokatselmuksen mukaan pitkän tähtäimen suunnitelma (PTS) kiinteistön ylläpidosta on kustannusarvioltaan vähintään 2,7 miljoonaa euroa seuraavan viiden vuoden aikana. Summa sisältää vain kiinteistökokonaisuuden säilymisen kannalta välttämättömät korjaustoimenpiteet. Kiinteistön vuotuiset ylläpitokustannukset ovat nykytilassa käyttämättömänä arviolta 300 000 – 350 000 euroa.

Rakennuksen muuttaminen uuteen käyttötarkoitukseen, esimerkiksi tiede- ja kulttuurikeskuskäyttöön, vaatii alustavan arvion mukaan investointeja noin 20 miljoonaa euroa. Tällaisen investoinnin kattamiseksi tulisi kiinteistön vuokran olla lähes kaksi miljoonaa euroa vuodessa, mikä tarkoittaisi käytännössä noin 13 euron neliövuokraa. Kaupungille aiheutuu myös infrainvestointeja, kuten sillan peruskorjaus sekä alueen muun infran ja padon kunnostaminen.

Kiinteistökokonaisuutta käsitellään Nokian kaupunginhallituksessa tämän vuoden aikana. Mahdollisesta asemakaavan muutoksesta päättää aikanaan kaupunginvaltuusto.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%