Uutiset

Pirkkalassa kokeilussa roska-astioita espanjansiruetanoiden torjuntaan

Pirkkalassa kokeilussa roska-astioita espanjansiruetanoiden torjuntaan

Pirkkalassa on tänä vuonna tehty melko paljon havaintoja espanjansiruetanoista, tiedottaa Pirkkalan kunta. Tästä johtuen Pirkkalan kunta on ottanut kokeiluun etanaroskikset lajin torjuntaa varten.

Etanaroskikset on ainakin toistaiseksi sijoitettu Takamaalle ja Vähäjärven läheisyyteen, joissa espanjansiruetanoista on runsaasti havaintoja. Asukkaat voivat kerätä etanaroskiksiin havaitsemansa espanjansiruetanat.

Espanjansiruetanat tapetaan leikkaamalla kahtia tai pudottamalla kiehuvaan veteen. Laita kuolleet etanat suljettuun kevyeen pakkaukseen (esim. maitotölkkiin) tai muovipussiin ennen roskikseen toimittamista.

Espanjansiruetana on kansallisesti haitallinen vieraslaji. Espanjansiruetana on täysikasvuisena noin 7-14 cm:n pituinen. Niiden väritys on yleensä hyvin vaihtelevaa, Suomessa tavatut yksilöt ovat tavallisesti olleet likaisen oranssinpunaruskeita, likaisenruskeita tai mustia.

Pirkkalan kunta muistuttaa, ettei kannata sekoitaa espanjansiruetanaa kotoiseen ukkoetanaan. Ukkoetana kuuluu Suomen alkuperäiseen lajistoon, eikä sen hävittämiselle ole syytä.

Lisätietoja espanjansiruetanan tunnistamisesta ja torjunnasta löytyy vieraslajit.fi -sivustolta, jonne voi myös ilmoittaa vieraslajihavainnoista.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>