SASKY koulutuskuntayhtymä (Sasky) on vähintään Euroopan toiseksi innovatiivisin ammatillisen koulutuksen järjestäjä. VET Innovators Award -kilpailun loppuäänestyksessä on mukana kaksi ehdokasta, joista Sasky on toinen.
Kilpailu ja siinä myönnettävä palkinto liittyy European Vocationals Skills Weekiin, jonka tarkoitus on ammatillisen koulutuksen profiilin kohottaminen Euroopassa ja hyvien käytäntöjen esille nostaminen. Sasky osallistuu kilpailussa Innovative VET Provider -sarjaan. Viikkoa on vietetty vuodesta 2016 asti ja tänä vuonna sitä vietetään 9. – 13.11.2020. Viikko huipentuu 13.11. järjestettävään palkintogaalaan, joka tällä kertaa pidetään verkossa.
Kilpailun voittaja valitaan verkossa tapahtuvan yleisöäänestyksen sekä kilpailun raadin äänien perusteella. Yleisöäänestys päättyy 10. marraskuuta.
Saskyn hakemuksessa oli nostettu esiin esimerkiksi Saskyn vahva ja innovatiivinen yritysyhteistyö ja laajat kumppanuusverkostot sekä aktiivinen kansainvälisyystoiminta. Lisäksi hakemuksessa oli mainittu Saskyn kehittämistoiminnan ketteryys sekä työelämän, korkeakoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen merkittävä yhteistyö alueen kilpailukyvyn kehittämiseksi.
Sasky on myös aiempina vuosina saavuttanut menestystä Euroopan alueella järjestetyissä kilpailuissa, joissa on palkittu ammatillisien koulutuksen järjestäjiä. Tunnustusta on tullut esimerkiksi Saskyn yrittäjyysopetusmalleista sekä 3D -yhteishankkeista.
VET Skills Weekiin liittyen järjestetään ammatilliseen koulutukseen liittyviä tapahtumia ympäri Eurooppaa koko syksyn ajan. Tiedossa on kaikkiaan 340 tapahtumaa 31 eri maassa, näihin tapahtumiin osallistuu yhteensä yli 800 000 osallistujaa.