Uutiset

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä: yksityistilaisuuksissa ja harrastustoiminnassa on kiinnitettävä erityistä huomiota tilan kokoon

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä: yksityistilaisuuksissa ja harrastustoiminnassa on kiinnitettävä erityistä huomiota tilan kokoon

Pirkanmaan koronatilanne on yhä maltillisessa kiihtymisvaiheessa tiedottaa Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä. Vaikka koronatapauksia ilmenee päivittäin keskimäärin noin kymmenkunta, positiivisten osuus on alle yksi prosenttia testatuista. Koronan ilmaantuvuus Pirkanmaalla on nyt 28,1/100 000 asukasta kohden. Koko Suomessa luku on 49,2/100 000 asukasta.

Tilanne on pysynyt kokonaisuutena arvioiden ennallaan edelliseen viikkoon nähden. Tämän vuoksi Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä piti voimassa edellisviikon suositukset lisäämättä uusia suosituksia.

Ohjausryhmä korostaa, että jos turvaetäisyyksiä ei voi pitää, tulee käyttää kasvomaskia. Pirkanmaalla noudatetaan maan hallituksen etätyösuositusta. Vaikka julkishallinnossakin noudatetaan etätyösuositusta, julkisten palvelujen asiakaspalvelu pyritään pitämään auki mahdollisimman normaalisti.

Pirkanmaalla suositellaan, että yksityistilaisuuksia ei toistaiseksi järjestetä yli 50:lle hengelle ja pienemmissäkin tilaisuuksissa käytetään kasvomaskeja, elleivät turvavälit toteudu. Yksityistilaisuuksissa ja harrastustoiminnassa on kiinnitettävä erityistä huomiota tilan kokoon, jotta turvavälit voidaan pitää. Yleisötilaisuuksissa noudatetaan maan hallituksen ja aluehallintoviraston suosituksia.

Jäljitystyöstä saadun kokemuksen perusteella erityisesti ihmisjoukkojen oleskelu ahtaissa tiloissa, kuten pukuhuoneissa tai juhlatiloissa, aiheuttaa riskejä. Liikuntatilojen pukuhuoneista kannattaa poistua mahdollisimman nopeasti.

Viime viikon tartunnat hyvin jäljitetty

Viikolla 42 Pirkanmaalla todettiin 85 uutta tartuntaa. Pirkanmaalla viime viikolla lähes puolet tartunnan saaneista oli valmiiksi karanteenissa, kun koronatartunta todettiin.

Tartunnanjäljitys on onnistunut edelleen hyvin, sillä vain 18 prosenttia eli 15 tartunnan lähdettä on jäänyt tuntemattomaksi. Viime viikolla uusia tartuntoja ei tullut enää yhtään Vaasan tartuntaryppäästä. Tiedossa olevat tartunnat tulivat ennen muuta Pirkanmaan sisältä. Ulkomailta tartuntoja oli vain viisi prosenttia.

Viikolla 42 todettiin 26 tapausta jalkapalloseurassa, ja näistä tartunnoista enemmistö syntyi illanvietossa. Lisäksi perheiden sisäisiä tartuntoja Pirkanmaalla todettiin 20. Loput olivat eri lähteistä, esimerkiksi jääkiekkojoukkueesta ja yhdestä lukiosta.

Ylivoimaisesti eniten tartuntoja on todettu ikäryhmässä 20-29 -vuotiaat.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>