Uutiset

Nokian kaupunki hakee ansioituneita kulttuuri- ja liikuntatoimijoita

today22.10.2020

share close

Nokian kaupunki ottaa vastaan ehdotuksia tämän vuotisten kulttuuri-, nuoriso-, liikunta- ja vapaaehtoistoimijoiden palkittavista.

Kulttuuripalkinto myönnetään nokialaiselle henkilölle tai yhteisölle ansioista Nokian taide- ja muun kulttuurielämän edistämiseksi taikka merkittävästä kulttuuriteosta. Kulttuuripalkinto voidaan jakaa usean henkilön kesken. Palkinnon voi saada vain kerran.

Liikuntatekopalkinto myönnetään nokialaiselle henkilölle tai yhteisölle merkittävästä liikunta- tai urheiluteosta tai muusta työstä Nokian liikuntaelämän edistämiseksi ja kehittämiseksi.

Nuorisotoimijapalkinto myönnetään henkilölle tai yhteisölle merkittävästä nuorten parissa tehtävästä työstä. Palkinnon saajan kotipaikka voi olla muukin kuin Nokia, mikäli teko liittyy merkittävällä tavalla Nokiaan.

Esityksiä palkinnon saajiksi voi tehdä marraskuun toiseen päivään saakka. Esitykset tulee toimittaa kirjallisine perusteluineen vapaa-aikapalvelujen toimistoon sähköpostitse vapaa-aikakeskus@nokiankaupunki.fi tai toimiston asiakaspalveluun kirjasto- ja kulttuuritalo Virran 1.kerrokseen arkisin klo 9 – 15.

Kirjoittaja: Kimmo Hoivassilta

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%