Uutiset

Suosittua Kirskaanniemen retkeilyreittiä kunnostetaan

Suosittua Kirskaanniemen retkeilyreittiä kunnostetaan

Lempäälässä suosittua Kirskaanniemen retkeilyreittiä kunnostetaan ja juurakkoinen polku saa tämän syksyn aikana uuden kestävämmän pinnan. Tavoitteena on saada reitti palautettua luonnonomaiseen kuntoon, joka myös kestää kulutusta. Kunnostustyöt alkavat viikolla 45 ja ne jatkuvat koko marraskuun ajan, tarvittaessa työtä jatketaan joulukuun puolella.

- Kirskaanniemen retkeilyreitti on paikoin kulunut ja vaikeakulkuinen. Luonnon eheyttämiseksi tarvitaan huolto- ja kunnostustoimenpiteitä. Tähän olemme nyt halunneet tarttua. Jatkossa reitillä on kiva kulkea ja huoltotien myötä myös esteettömyys paranee. Kunnostustyön aikana muistutamme, että alueella liikkuu työkoneita, joten retkeillessä on hyvä noudattaa varovaisuutta, kertoo palvelupäällikkö Sari Juuti Lempäälän kunnasta.

Reitin kunnostaminen tapahtuu Kirskaanniemen pääreitillä, jossa on pitkospuut sekä juurakoita. Kunnostus koskee koko reittiä parkkipaikalta Kirskaanniemen kärkeen asti. Polku saa sorapeitteen ja pitkospuut kunnostetaan. Reitin kunnostukseen tarvittavat työmaa-ajoneuvot kuljettavat maa-ainesta reitille huoltotien tien kautta. Polun kunnostamisen lisäksi huoltotiestä tehdään helpompikulkuinen, joka myös tukee esteetöntä kulkua Kirskaanniemeen.

Kunnostustöiden ajaksi Kirskaanniemen pääreitti suljetaan huoltotöiden ajaksi ja kulku ohjataan niemen eteläosasta. Huoltotie on käytössä, mutta kulkemisessa tulee olla varovainen.

Kirskaanniemen huoltotyön ajan retkeilijöitä suositellaan tutustumaan Birgitan polun muihin retkikohteisiin, lisätietoja muista kohteista löytyy www.visitlempaala.fi sivulta

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>