Uutiset

Kauneimmat Joululaulut soivat tänä vuonna verkossa

today8.12.2020

Background
share close

Kauneimmat Joululaulut kajahtavat ympäri Suomen tänä jouluna jo 48. kerran. Suomen suurinta vuosittaista musiikkitapahtumaa vietetään koronarajoitusten vuoksi verkon välityksellä myös Tampereella.

Messukylän seurakunnan järjestämä Kauneimmat joululaulut -tilaisuus on saavuttanut ennennäkemättömän suosion sosiaalisessa mediassa. Livelähetykseen Tampereen seurakuntien Facebook-sivulla tai Messukylän seurakunnan Youtube-kanavalla on keskiviikkona 9.12. klo 18 osallistumassa reilut 3 500 ihmistä ja kiinnostuksensa tapahtumaa kohtaa on ilmoittanut liki 50 000 ihmistä. Tapahtuman näkyvyys hipoo Facebookissa jo miljoonan rajaa.

– Ihan mielettömän hienoa olla tekemässä yhdessä jotain, mille on suuri tarve ja kaipuu. Joululaulut kuuluvat jouluperinteeseemme ja nyt kun ei päästä kokoontumaan, on tämä oikeastaan ainoa keino saada laulaa yhdessä. Sanat tulevat ruudulle näkyviin, jolloin mukana laulaminen vastaanottimien ääressä helpottuu, kertoo kanttori Katja Rantavaara.

Kauneimmat joululaulut Tampereen seurakunnissa

keskiviikko 9.12.

perjantai 11.12.

  • klo 15 Tamperelaisista naiskanttoreista koostuva Urkuharmooni Sisters tekee Suomen Lähetysseuran Facebook-sivulle livelähetyksen Kauneimmista Joululauluista, luonnollisesti harmonin säestyksellä. Lähetys jää myös tallenteeksi.

sunnuntaina 13.12.

  • klo 16 Kauneimmat Joululaulut Härmälän kirkosta Eteläisen seurakunnan Facebook-sivuilla. Esiintymässä Kielo Kärkkäinen – laulu, Sami Sippola – saksofoni, Ville Rauhala – basso, Matti Salo – kitara, Antti Mäkinen – rummut, Wille Enckell – baritoni ja Heikki Hattunen – tenori.
  • klo 17 Kauneimmat Joululaulut Tuomiokirkosta nähtävissä Tampereen seurakuntien Facebookissa.

tiistaina 15.12.

torstai 17.12.

  • klo 18 Lasten Kauneimmat Joululaulut -live Messukylän seurakunnan Facebook-sivuilla. Esiintymässä Heini Kuikanmäki, laulu, Ainojulia Lehtonen, laulu,- Hanna Kataja, laulu,- Katja Rantavaara, laulu ja melodika ja Anna Arola, piano ja ukulele.

sunnuntai 20.12.

Koko Suomen Kauneimmat Joululaulut

Suomen Lähetysseura järjestää Koko Suomen Kauneimmat Joululaulut -tapahtuman ilman yleisöä sunnuntaina 13.12. kello 18 Lähetyskirkossa Helsingissä. Tapahtuma näytetään Suomen Lähetysseuran YouTube -kanavalla ja Facebook-sivulla ja Kauneimpien Joululaulujen Facebook-sivulla, missä se on katsottavissa sen jälkeen 6.1.2021 asti.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%