Uutiset

Pasi Aaltosen surmaan liittyvä DNA-tunniste kuuluu vuonna 2014 kuolleelle miehelle

today17.12.2020

share close

Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Juha Siljamäki Siä-Suomen poliisista vahvistaa julkisuudessa olleet tiedot koskien Tampereella 23.-24.8.2002 tapahtuneen Pasi Aaltosen kuolemaan johtaneen henkirikoksen esitutkinnan edistymisestä. Rikosnimikkeenä esitutkinnassa on tappo.

Teknisellä tutkinnalla on pystytty taltioimaan tutkimusnäytteistä DNA-tunniste, jonka avulla on pystytty viemään esitutkintaa eteenpäin. Tämä uusi tutkintahaara on ollut esitutkinnassa vuoden 2017 alusta, eikä sen osalta ole ketään pidätetty tai vangittu.

Tutkimusnäytteistä taltioitu DNA-tunniste kuuluu mieshenkilölle, joka on kuollut vuonna 2014. Esitutkinnan perusteella Pasi Aaltonen ja epäilty eivät ole tunteneet toisiaan entuudestaan. Asiaa ei voida tämän epäillyn osalta saattaa syyteharkintaan eikä syyteharkinnan perusteella mahdolliseen oikeudenkäyntiin, koska rikoksesta epäilty on kuollut.

Esitutkinnasta ja sen tuloksista tiedotetaan yksityiskohtaisemmin alkuvuodesta 2021.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%