Nokian kaupunki aloittaa ensi viikon alussa koronarokottamisen kriittisimmässä asemassa oleville asumis- ja hoivapalvelujen asiakkaille. Vihnuskodin asukkaiden rokotukset käynnistyvät tiistaina 12.1. Rokotteita toimitetaan myös yksityisten toimijoiden asumispalveluksiköihin.
Kansallisen rokotusjärjestyksen mukaan ympärivuorokautisen hoivan asukkaat kuuluvat koronapotilaita hoitavan ja hoivapalvelujen henkilöstön lisäksi ensimmäisinä rokotettaviin. Koronavirusrokotteen saaville on tiedotettu asiasta.
Kaupungin henkilöstön rokottamisesta huolehtii työterveyshuolto. Ensimmäisenä rokotetaan Vihnuskodin työntekijöitä sekä koronanäytteenoton ja kiirevastaanoton henkilökuntaa. Ensi vaiheessa henkilöstön rokotuksia tehdään asteittain, todennäköisesti noin kolmen viikon ajan.
Rokotteiden jakelusta kuntiin vastaavat valtakunnallisesti THL ja alueellisesti Pirkanmaan sairaanhoitopiiri. Nokian kaupunki muistuttaa, että kaupungilla ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa saataviin rokotemääriin tai niiden jakeluaikatauluihin.
Rokotukset annetaan eri väestöryhmille seuraavassa järjestyksessä kaikkialla Suomessa:
- Covid-19-tautiin sairastuneiden tai perustellusti sairastuneeksi epäiltyjen henkilöiden tutkimiseen, välittömään hoitoon tai huolenpitoon liittyvä tai muuta kiireellistä hoitoa antava sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö sekä sosiaalihuollon iäkkäille henkilöille tarkoitetun asumispalvelun ja laitoshoidon toimintayksikön henkilöstö ja asukkaat.
- 70 vuotta täyttäneet ja vanhemmat henkilöt.
- Henkilöt, joilla on vakavalle covid-19-taudille altistavia sairauksia.
- Muut kuin 1-3 kohdassa tarkoitetut henkilöt.
Rokotuksiin osallistuminen on vapaaehtoista ja maksutonta. Kaupunki tiedottaa laajemmista nokialaisten rokotuksista myöhemmin.