Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi 25.1.2021 päätöksen Ratapihankadun toimitilakorttelin sekä tavara-asemarakennuksen ja rautatieläisten asuinrakennuksen myynnistä Jatke Pirkanmaa Oy:lle perustettavien yhtiöiden lukuun. Kauppahinta on 6 543 210 euroa.
Tampereen kaupunki julkisti vuonna 2019 kilpailun tavara-aseman seudun kehittämisestä kaupungin elinvoimaisuuden lisäämiseksi. Ratapihankadun tontinluovutus- ja konseptikilpailun voitti Jatkeen kehittämä hanke.
Valtuuston päätöksen myötä hankkeen suunnittelu pääsee nyt täyteen vauhtiin. Hanke kantaa nimeä GO21. Toimitilakortteliin tulee uusia moderneja toimistotiloja Tampereen ydinkeskustaan.
Toimitilakorttelin suurin käyttäjä on konseptisuunnitelman mukaan tamperelainen pörssiyhtiö Gofore Oyj. Yhtiön tarve kattaa noin puolet rakennettavan toimitilakorttelin kerrosalasta. Myös Jatke Pirkanmaa Oy muuttaa valmistuvaan toimitilakortteliin.
Vanhan tavara-aseman korjaus- ja muutostyöt toteutetaan rakennusten alkuperäistä luonnetta kunnioittaen. Käsityöläispanimo Pyynikin Brewing Company suunnittelee ravintola-, myymälä- ja toimistotilojen sekä pienerien tuotannon tuomista rakennuksiin. Kohteen sijoittaja on A. Ahlström Kiinteistöt Oy.