Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Pirkanmaalla todettiin eilen 20 uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi oli Taysin erityisvastuualueella eilen 20 potilasta, joista kaksi tehohoidossa. Koronarokotteita on Pirkanmaan Sairaanhoitopiirissä annettu toistaiseksi noin 20 000.
Taysin osastojen koronaepidemian jatkoseulonnoissa on todettu koronatartunta viidellä Tays Hatanpään neurologisen kuntoutusosaston työntekijällä. Työntekijät ovat olleet valmiiksi karanteenissa. Neurologisen kuntoutusosaston kaikki potilaat on joko kotiutettu tai siirretty jatkohoitoon muihin yksiköihin. Tays Keskussairaalan syöpäosastolla ei ole todettu potilaiden eikä henkilökunnan uusia tartuntoja.
Taysin sisäiseen tartuntaketjuun liittyy nyt yhteensä 29 tartuntaa. Niistä kymmenen on todettu potilailla ja 19 henkilökunnalla. Henkilökunnan tartunnoista 11 sijoittuu kuntoutusosastolle ja kahdeksan syöpäosastolle.
Kirjoittaja: Kimmo Hoivassilta
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.