Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Hotelliyöpymiset Tampereen seudulla vähenivät viime vuoden aikana reilut 37 % edelliseen vuoteen verrattuna. Tampereella kirjattiin viime vuonna noin 741 000 yöpymistä, joista kotimaisten matkailijoiden määrä oli 683 000. Ulkomaisten matkailijoiden määrä jäi kolmasosaan edellisvuodesta. Epidemiasta huolimatta Tampereella järjestettiin viime vuonna 22 kansainvälistä kongressia, joista 14 toteutettiin kokonaan virtuaalisina. Tieteellisistä kongresseista kahdeksan siirrettiin myöhempään ajankohtaan.
Vielä vuoden alussa majoitusluvut näyttivät lupaavilta. Esimerkiksi tammikuussa kotimaiset yöpymiset lisääntyivät edellisvuoden samaan ajankohtaan verraten 24 prosenttia. Poikkeusvuoden valopilkku oli myös Tampereen seudulla kotimaanmatkailijat liikkeelle saanut kesä. Koko kesän matkailutulo seudulla oli matkailutulo 100 miljoonaa.
Tampereen museotarjonta kiinnosti matkailijoita vuonna 2020. Vaikka koronavirus piti monet museot suljettuina useamman kuukauden, ehti museokeskus Vapriikissa vierailla lähes 150 000 kävijää. Marraskuussa 2019 avatusta Ostia, portti Roomaan –näyttelystä tuli Vapriikin kaikkien aikojen vierailluin erikoisnäyttely. Kävijöitä riitti muissakin museoissa, esimerkiksi Poliisimuseossa tehtiin heinäkuussa kävijäennätys, 6 500 vierailijaa.
Myös Tallipihalla päästiin hyviin kävijämääriin tilanteesta huolimatta. Esimerkiksi vuoden 2019 heinäkuuhun verrattuna vuoden 2020 kävijämäärä oli lähes kaksinkertainen. Joulun aikaan Tampereelle vetivät kävijöitä joulutori ja runsaasti positiivista huomiota saaneet keskustorin valaistukset.
Luontomatkailun vetovoimaisuus jatkui läpi koko koronavuoden. Metsähallituksen vuotuiset käyntimäärälaskennat kertovat, että Helvetinjärven kansallispuistoon tehtiin viime vuonna yli 80 000 käyntiä. Määrä kasvoi vuoteen 2020 verrattuna 102 prosenttia. Seitsemisen kansallispuiston kävijämäärä kasvoi 32 prosenttia ja kansallispuistossa vierailtiin lähes 61 000 kertaa.
Kirjoittaja: Kimmo Hoivassilta
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.