Sunnuntairetki

Sunnuntairetki: Otamus Sastamalassa

Sunnuntairetki: Otamus Sastamalassa

SUN Radion toinen Sunnuntairetki suuntasi Otamukselle Sastamalaan. Otamuksen virkistäytymisalue on Häijään koulupiirin asukasyhdistyksen ylläpitämä ja se sijaitsee Sastamalan Salmin kylässä.

Otamuksesta löytyy mm.  kesäkahvila, laavu, veneenlaskupaikka, WC, kallioinen uimapaikka laitureineen sekä luontopolkuja luonnonkauniissa maisemissa.

Otamusjoen, Piikkilän- ja Tupurlanjärvien rantamaisemat on valittu arvokkaiksi kansallisiksi kulttuurimaisemiksi. Alueella on ollut asutusta jo kivikaudella. Nykyinen asutus on vakiintunut noin 1200-1400 -luvuilla. Otamuksen kautta on kulkenut myös laivaliikenne Mätiköltä Saikkalanjokea ja Tupurlanjärveä pitkin Kulovedelle ja edelleen Siuron rautatieasemalle vuoteen 1925 asti. Säännöllinen laivaliikenne loppui linja-autojen yleistyttyä.

Sunnuntairetkellä oppaana on Häijään koulupiirin asukasyhdistyksen puheenjohtaja Sirpa Lindroos, joka kertoo tarkemmin Otamuksen kauniista luonnosta ja sen mahdollisuuksista retkeilijälle. Sunnuntairetkellä kuullaan myös kuinka arvokasta työtä asukasyhdistys on tehnyt alueella vuodesta 1999 lähtien.

Otamus tarjoaa kolme eri luontopolkua, joiden solmukohdassa kahvila sijaitsee.

  • Tilankierros on Otamuksen suosituin reitti, jolla pituutta on 5 km. Jyrkän alkunousun jälkeen avautuu maisema Tupurlanjärvelle ja Ristivuoreen. Kauempana näkyy 105 m korkea Ryömälänvuori ja pystysuorat rantakalliot.
  • Salminkierros sijoittuu Otamusjoen luoteispuolelle. 8,5 km pituiselle kierrokselle kuljetaan Salmin kylän kautta. Reitti kulkee kuivapohjaisilla maastopoluilla, jotka polveilevat vaihtelevassa talousmetsässä.
  • Luontopolku on 1,5 km pituinen, maastoltaan vaativa reitti, jolle lähdetään heti Otamuskahvilalta tullessa sillan jälkeen vasemmalle. Polulla on jyrkkiä nousuja ja matkan varrella on varottava pystysuoria kalliojyrkänteitä, joiden päällä polku kulkee. Luontopolku ei sovellu pienille lapsille eikä liikuntarajoitteisille.
Otamusta esittelemässä Häijään koulupiirin asukasyhdistyksen aktiivit Pekka ja Marja Koivumäki sekä Häijään koulupiirin asukasyhdistyksen puheenjohtaja Sirpa Lindroos.

Sunnuntaibongaus tutustuu tällä kertaa tarkemmin Suomen kansallislintuun eli laulujoutseneen, joita esiintyy myös Otamusjoella. Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen aktiivi Olavi Kalkko kertoo tarkemmin tästä suuresta ja kauniista linnusta.

Vinkki Vinkkireppuun saatiin Suomen Ladun aikuisliikunnan suunnittelija Juhani Lehdolta, joka kertoi nesteytyksen tärkeydestä myös talviliikunnassa.

Sunnuntairetki 14.2.2021: Otamus, oppaana Sirpa Lindroos:

 

 

 

 

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>