Uutiset

Nysset palaavat Hatanpään valtatielle pääsiäisenä

today29.3.2021

Background
share close

Hatanpään valtatien raitiotietyöt ovat edenneet suunnitellusti ja uusien työvaiheiden myötä otetaan käyttöön jo lopullisia liikennejärjestelyjä. Hatanpään valtatien autoliikenne palautuu jälleen kaksisuuntaiseksi Hämeenkadun ja Suvantokadun välillä 1.4. Bussiliikenne Hämeenkadulta etelään linja-autoaseman suuntaan palaa Hatanpään valtatielle pääsiäisenä 5.4. Samalla bussien kiertoreitti Aleksanterinkadun kautta jää pois käytöstä.

Liikennejärjestelyjä valmistellaan parhaillaan työmaa-alueiden sisäpuolella, ja uudet liikennejärjestelyt otetaan käyttöön torstaiaamuna 1.4. Tällöin taksit ja huoltoajoneuvot voivat jälleen kääntyä Hämeenkadulta Hatanpään valtatielle. Bussiliikenne muuttuu pääsiäismaanantaina 5.4., kun bussit alkavat jälleen liikennöidä Hämeenkadulta Hatanpään valtatietä myös etelän suuntaan. Raitiotietöiden vuoksi bussiliikenne etelään on ollut kiertoreitillä Aleksanterinkadun kautta viime vuoden tammikuusta lähtien.

Bussiliikenteen palattua takaisin Hatanpään valtatielle aloitetaan Suvantokadulla vesihuoltotyöt ja niihin liittyvien liikennejärjestelyjen muutokset heti pääsiäisen jälkeen. Raitiotieallianssi uusii hulevesi-, jätevesi- ja vesilinjastoja Suvantokadulla Aleksanterinkadun ja Tuomiokirkonkadun välillä. Tampereen Infra tekee osuutta Tuomiokirkonkadun ja Rautatienkadun välillä.

Vesihuoltotöiden vuoksi Suvantokatu suljetaan autoliikenteeltä Aleksanterinkadun ja Tuomiokirkonkadun väliltä arviolta viikolla 15 eli 12.4. alkavan viikon aikana. Pelastuslaitoksen reitti Aleksanterinkadun ja Suvantokadun kautta varmistetaan töiden aikana, samoin huoltoajo ja kiinteistöille pääsy. Tällä osuudella töillä ei ole merkittäviä vaikutuksia jalankulkuun, suojatien sijainti Aleksanterinkadun ja Suvantokadun liittymäalueella voi vaihdella töiden edetessä. Vesihuoltotöiden kesto on arviolta kesäkuun alkuun.

Kirjoittaja: Kimmo Hoivassilta

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%