Päivän haastattelu

Kangasalla avautuu uusi puutarhakohde Arboretum Frick, jossa pääroolissa on kauneus

today12.5.2021

Background
share close
Kuva: Merja Palin

Yksityinen maisema- ja metsäpuutarha Arboretum Frick avautuu ensimmäistä kertaa yleisölle sunnuntaina 16.5.2021. Arboretum on harrastajapuutarhuri Erkki Frickin 1980-luvulta lähtien intohimoisesti rakentama. Sen 3,2 hehtaaria kätkevät sisälleen yli 500 puu- ja pensaslajiketta: alppiruusuja, atsaleoja, pioneita, ruusuja ja monia harvinaisuuksia kuten magnoliapuita.

Kangasalan Liuksialassa sijaitseva Arboretum Frick jakautuu 14 lajistoltaan erilaiseen puistikkoon, joissa jokaisella on oma lajistonsa ja tunnelmansa. Puita ja pensaita kasvaa lähes 500 lajia tai lajiketta; alppiruusuja ja atsaleoja yli 800 pensasta. Arboretumin vieraat kokevat myös jotakin aivan uutta Suomessa. Säveltäjä Heikki Mäenpää on valmistanut puutarhaan sen maisemasta inspiroituneen kokonaismusiikkiteoksen, joka muuttuu kesän aikana luonnon äänimaiseman mukaan.

Arboretum Frick on avoinna torstaisin ja sunnuntaisin 16.5.–15.8.2021 klo 12–16. Arboretumin lipunmyynti tapahtuu kohteen verkkosivuilla.

Harrastajapuutarhuri Erkki Frick kertoo tarkemmin, että millainen on Arboretum Frick:

 

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%